Puheenaihe

Tikkurilan kirjastossa tempaistaan – kirjaston kylkeen tehdään kaikille avoin kaupunkiviljelmä

TIKKURILA Kaupunkilaiset saavat istuttaa siemeniä ja taimia.

Heidi Kuutti ja Ville Karinen Tikkurilan kirjastosta seisovat kirjastorakennuksen edessä olevassa altaassa, johon perustetaan kaupunkiviljelmä.

Marika Lumme

Tikkurilan kirjaston ovea lähimmät tyhjät vesialtaat (oikealla) otetaan kaupunkiviljelykäyttöön kesäkuussa.

Marika Lumme

Heidi Kuutti ja Ville Karinen Tikkurilan kirjastosta seisovat kirjastorakennuksen edessä olevassa altaassa, johon perustetaan kaupunkiviljelmä.

Marika Lumme

Kirjaston väellä on jo siemeniä itämässä.

Marika Lumme

Heidi Kuutti ja Ville Karinen sanovat kirjaston mahdollistavan kaupunkilaisille puitteet viljelyyn, mutta kitkeminen ja kastelu on viljelijöiden vastuulla.

Marika Lumme

Kolme vesiallasta ovat olleet vuosia tyhjillään. Tänä kesänä todennäköisesti kahteen altaaseen laitetaan kasvatuslaatikoita. Alueella on kameravalvonta, jonka toivotaan hillitsevän mahdollista ilkivaltaa.

Marika Lumme

Tikkurilan kirjaston edessä vuosia tyhjänä olleet altaat otetaan tänä kesänä uudenlaiseen käyttöön. Altaisiin perustetaan kaupunkiviljelmä. Ideana on tarjota kaikille halukkaille mahdollisuus istuttaa siemeniä ja taimia sekä ihmetellä niiden kasvua läpi kesän.

Idea altaiden hyödyntämisestä kaupunkiviljelyyn heräsi kirjaston väen keskuudessa. Tikkurilan kirjaston erikoiskirjastonhoitaja Heidi Kuutti kertoo, että kirjaston parvekkeella on muutamana vuotena ollut pienimuotoisia istutuksia.

– Asiakkaat ovat tykänneet niistä kovasti. Nyt tarjoamme isommat puitteet viljelyyn, Kuutti sanoo.

Tikkurilan kirjaston palveluesimies Ville Karinen korostaa, että tavoitteena on yhteisöllisyyden lisääminen.

– Mahdollistamme yhteisöllisyyden rakentamisen. Kun ihmiset saavat tehdä yhdessä jotain mukavaa ja järkevää, syntyy hyvinvointia, Karinen kertoo.

Kirjaston edessä on kolme allasta, joista tänä kesänä viljelykäyttöön otetaan todennäköisesti kaksi. Kuutti ja Karinen lupaavat, että viljely jatkuu tulevina kesinä, jos kaupunkilaisilla riittää intoa.

Altaita ei täytetä kokonaan vaan istutuslaatikot asetetaan altaiden reunoille. Keskelle jätetään kulkuväyliä. Aiemmin altaat ovat olleet lähinnä parkour-harrastajien käytössä ja Karinen lupaa, että heille jää tilaa edelleen.

Kirjasto rakentaa viljelymahdollisuuden pienellä rahalla. Istutuslaatikoita saadaan todennäköisesti ympäristöjärjestö Dodolta ja mullat kaupungin tilakeskukselta.

Kuutti painottaa, että kirjasto tarjoaa puitteet, mutta kitkeminen ja kastelu ovat kaupunkilaisten vastuulla.

– Kyllä meiltä muutama lapio löytyy ja autamme kastelussa, jos kukaan ei pääse, Kuutti lupaa.

Kirjaston väellä on viljelyaluetta varten itämässä muun muassa tomaatin, kesäkurpitsan ja lehtikaalin siemeniä. Ideana on, että jokainen tuo omia haluamiaan siemeniä mukanaan. Altaisiin saa istuttaa myös myrkyttömien kukkien taimia.

Viljelyalue on tarkoitus avata kesäkuussa, jolloin kirjasto järjestää kaikille avoimen istutustapahtuman. Syksyllä pidetään puolestaan sadonkorjuujuhla. Viljelijät saavat halutessaan satoa myös kotiin.

Tyhjät vesialtaat

Tikkurilan kirjaston edessä olevat kolme vesiallasta ovat olleet vuosia tyhjillään.

Tänä kesänä näillä näkymin kahteen altaaseen laitetaan kasvatuslaatikoita.

Kaupunkilaiset saavat istuttaa viljelyalueelle siemeniä ja myrkyttömien kukkien taimia.

Viljelypuuhiin voivat tulla kaikki halukkaat.

Kaupunkiviljelmä aukeaa kesäkuussa.

Kaupunkilaiset vastaavat kitkemisestä ja kastelusta.

Alueella on kameravalvonta, jonka toivotaan hillitsevän mahdollista ilkivaltaa.

Lisätietoa kaupunkiviljelytoiminnasta Facebookista Tikkurilan kirjaston kaupunkiviljelijät -sivustolta.

Lisää aiheesta

Perunoiden viljely onnistuu myös parvekkeella – "Ei tämä mitään astrofysiikkaa ole"17.5.2016 10.20
Selvitys yllättää: Viljelyinnostus kukkii nyt "betonikylissä"4.4.2016 09.52

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu