Puheenaihe

Tikkurilan kirkko ja seurakuntatalo puretaan – Uuden kirkkorakennuksen on tarkoitus valmistua 2020

Tikkurilan kirkon torni kurottaa havainnekuvassa korkeuksiin.

Arkisto/OOPEAA Office for Peripheral Architecture

Tikkurilan kirkko ja seurakuntien virastorakennus aiotaan purkaa uuden keskustakorttelin tieltä. Kortteliin sijoittuu uuden kirkon ja seurakunnan tilojen lisäksi liike- ja toimistotilaa sekä satoja asuntoja.

Kirkon korttelia on suunniteltu useaan kertaan. Kirkon kylkeen kaavailtiin uutta kirkkosalia, mutta kosteusvauriot panivat rakennuksen käyttökieltoon.

Nyt uusi kirkko on tulossa Asematien ja Vehkapolun kulmaan, lähelle uutta toria. Rakennusta on suunnitellut Arkkitehtitoimisto Oopeaa.

On vielä epävarmaa, milloin vanha kirkkorakennus puretaan ja uutta aletaan rakentaa tilalle. On kuitenkin mahdollista, että kaupunginvaltuusto päättää korttelisuunnitelmista ennen kesätaukoa ja purkutraktori saapuu kirkolle kesän aikana.

– Seurakuntien tavoite on, että uusi kirkko olisi valmis adventtina 2020. Keskustakortteli rakennetaan useammassa vaiheessa, selvittää Vantaan asemakaavasuunnittelija Seppo Niva.

Rakennusoikeutta on korttelissa noin 33 000 kerrosneliötä, josta asuntojen osuus on 28 000.

Vantaan kaupunkisuunnittelulautakunta hyväksyi korttelin asemakaavamuutoksen maanantaina. Asia etenee kaupunginhallituksen käsittelyyn.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu