Puheenaihe

Naisten asevelvollisuudesta säästämisestä nousi äläkkä – puolustusministeri puolustaa nyt kantaansa

Puolustusministeri Jussi Niinistö (sin.)

Olli-Pekka Lehtinen

Puolustusministeri Jussi Niinistö (sin.) toi tänään Lännen Median haastattelussa esille ajatuksen, että naisten vapaaehtoinen varusmiespalvelus jäädytettäisiin joksikin aikaa 2020-luvulla säästöjen hakemiseksi. Yhden vuoden jäädytys toisi neljä miljoonaa euroa.

Ehdotus nostatti äläkän ja kiivaan keskustelun. Muun muassa ex-puolustusministeri Elisabeth Rehn kavahti ehdotusta Ilta-Sanomien haastattelussa. Rehn oli ajamassa naisten asevelvollisuutta 1990-luvun alussa.

Jussi Niinistö puolustaa kantaansa nyt blogissaan. Hän sanoo, että mielensäpahoittaminen on turhaa.

– Tämä ei ole mies/nais-kysymys vaan herätyshuuto maanpuolustuksen määrärahojen puolesta.

Niinistö laskee, että hallitus on kohdistanut puolustusministeriöön säästövaatimuksia, jotka nousevat kymmeniin miljooniin euroihin.

– Ikävä tosiasia on, että tällaisella kohtuuttomalla säästöpolitiikalla Suomen maanpuolustuksen uskottavuus 2020-luvulla vaarannetaan.

– Viime vaalikaudella maanpuolustukselle tehtiin hallaa, kun muun muassa reserviläisten kertausharjoituksista ja varusmiesten maastoharjoituksista leikattiin. Tällä kertaa tätä virhettä ei toisteta.

Tällä kertaa tätä virhettä ei toisteta.

Puolustusministeri muistuttaa, että turvallisuusympäristö Suomessa on muuttunut.

– Se on muuttunut viimeistään Krimin valtauksen 2014 jälkeen ja Puolustusvoimissa mennään nyt valmius edellä ja valmius maksaa.

Niinistö haluaa, että säästöt kohdistuvat asioihin, jotka eivät ole maanpuolustuksen kannalta kaikkein välttämättömimpiä. Naisten vapaaehtoisen varusmiespalveluksen jäädyttäminen vuodeksi on hänen mukaansa yksi sellainen.

– Vapaaehtoiset, erinomaiset motivoituneet isänmaalliset nuoret naiset tekevät loistavaa työtä puolustusvoimissa ja henkilökohtaisesti toivon, että näin on saumattomasti jatkossakin.

Puolustusministeri esittää, että säästöjä syntyisi, jos puolustushallinnon ei tarvitsisi olla Senaatti-kiinteistöjen vuokralaisena vaan saisi käytössä olevat rakennukset omaan omistukseensa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Jehovan todistajien vapautus armeijasta etenee – "Ei saa vaarantaa yleistä asevelvollisuutta"6.4.2018 19.21
Suomi harjoittelee nyt kyberpuolustusta – Ensi viikolla luvassa maailman suurin harjoitus20.4.2018 19.10

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu