Puheenaihe

Jussi Halla-aho Kalevalle: Huhtasaaren gradun arviointi ei kuulu poliitikoille tai medialle

Johanna Erjonsalo

Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho kertoo suhtautuvansa perussuomalaisten 1. varapuheenjohtajana toimivan kansanedustaja Laura Huhtasaaren gradun plagiointisyytöksiin erittäin vakavasti, kertoo sanomalehti Kaleva. Hänen mielestään plagioinnin selvittäminen ei kuitenkaan kuulu poliitikoille tai edes medialle.

– Se kuuluu akateemiselle yhteisölle, jolla on kompetenssia arvioida sekä Laura Huhtasaaren gradua että sitä, miten se suhteutuu 15 vuoden takaisiin ohjeisiin, joita gradun tekijöille annettiin, sanoo Halla-aho Kalevassa.

Hän sanoo odottavansa Jyväskylän yliopiston selvitystä asiassa.

Huhtasaaren gradua tutkittiin aiemmin alkuvuodesta, kun Liberaalipuolueen puoluesihteeri Tuomas Tiainen kirjoitti Uuden Suomen blogissaan, että osa gradusta on plagioitu. Jyväskylän yliopisto teki asiasta selvityksen, jonka mukaan gradun kirjallisuusosiosta noin 10 prosenttia oli plagioitu.

Asiasta nousi kuitenkin uusi kohu, kun Yle julkaisi oman selvityksensä, jonka mukaan peräti 30 prosenttia gradusta on kopioitu yhdestä ja samasta lähteestä. Jyväskylän yliopiston rehtori Keijo Hämäläinen on sanonut Twitterissä, että yliopisto tutustuu uuteen aineistoon ja tekee tarvittaessa uuden selvityksen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu