Puheenaihe

Haltialassa todistetaan iloisia perhetapahtumia – "Joitakin luonnollinen näky saattaa järkyttää"

ELÄIMET Pohjois-Helsingin Haltialan tilan karjan odotetaan kasvavan neljällä vasikalla. Trine ja Teemu syntyivät jo.

Haltialan Teemu (kuvassa) ja Trine ovat aberdeen anguseja.

Johanna Erjonsalo

– Uuuh, komentaa emä pikimustaa vasikkaansa, joka astelee kokoonsa nähden ylipitkillä raajoillaan emänsa perässä karjasuojan viileyteen.

Viimeiset askeleensa vasikka ponnahtaa lapsekkaasti kirmaten.

– Voih, miten suloinen, huokaavat ihmislapset aidan toisella puolella.

Useimmiten vasikat syntyvät ilman ihmisen apua laitumella."

Vasikan hellyttävä olemus on herättänyt ihastusta tilalla viikon ajan.

Norjalaisen keihäänheittäjän mukaan Haltialan Trineksi nimetty karjan kuopus syntyi 17. toukokuuta aamupäivällä navetan edustalla olevassa pihatossa.

Vasikan syntymää olivat todistamassa tilan pehtoori Jari Kuusinen ja muutama paikalle osunut ohikulkija.

– Useimmiten vasikat syntyvät ilman ihmisen apua laitumella. Apua lehmä tarvitsee esimerkiksi silloin, kun vasikka on syntymässä väärässä asennossa.

Itsenäisesti laitumella syntyi myös kevään ensimmäinen vasikka, Teemu, aamuauringon sarastuksessa 14. toukokuuta.

Tilalla riittää vielä jännitettävää. Kaksi lehmää on edelleen tiineenä: ruskea-valkoinen hereford ja pitkäkarvainen ylämaankarjan lehmä.

Vasikoiden odotetaan syntyvän toukokuun lopulla ja kesäkuun alussa.

Tiineyden loppuvaiheessa eläimet ovat tarkkailun alla. Lähestyvästä poikimisesta kielii muun muassa maidosta turpoava utare.

Vantaanjoen mutkassa, Helsingin ja Vantaan rajalla sijaitseva Haltialan tila on suosittu retkeilykohde, jossa kaupunkilainenkin saattaa päästä todistamaan vasikan syntymisen ihmettä, jos osuu paikalle oikealla hetkellä.

– Joidenkin mielestä se on todella hienoa, joitakin näky taas järkyttää, mutta ihan luonnollinen tapahtumahan se on, Kuusinen hymähtää.

Karjan muita yksilöitä yhden poikimistuskat eivät juurikaan hetkauta. Kun emä on nuollut vasikkansa puhtaaksi, uteliaat lehmät käyvät kukin vuorollaan nuuhkaisemassa tulokasta ja jättävät sen sitten emonsa huomiin.

Haltialan laitumilla ja pihatossa käyskentelevät lehmät ja pienet vasikat ovat vapaasti kaupunkilaisten ihailtavissa.

Kuusinen muistuttaa, ettei eläimiin pidä koskea, eikä aitauksiin saa missään nimessä mennä. Aidan välistä voi tarjota ruohoa, mutta ei muita herkkuja.

Haltialan tilan karja

Helsingin kaupungin omistaman Haltialan tilan lihakarjaan kuuluu tällä hetkellä 29 eläintä.

Karjassa on kolmea rotua: ruskea-valkoisia herefordeja, pikimustia aderbeen anguseja ja pitkäkarvaista ylämaankarjaa.

Uusia vasikoita on syntynyt kaksi toukokuun aikana. Kahden vasikan syntymistä odotetaan.

Karja laiduntaa kesällä Vantaanjoen varren luonnonsuojelualueita sekä tilan peltoja.

Aikanaan eläimet päätyvät teuraaksi ja elintarviketeollisuudelle.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Onko tässä norsu, myskihärkä vai biisoni? – City-ihmiset eivät tunnista lihakarjaa27.5.2018 16.45
Lapsiperheiden suosimaan Haltialaan tulee kesäteatteri – Kantaesityksinä omat näytelmät lapsille ja aikuisille14.3.2018 20.00

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu