Minne mennä

Virve Rosti vihdoin Louhela Jamissa – Martsarin poplady juhlii tasavuosia konserteilla ja perhelomalla

TAPAHTUMA Rostin kanssa esiintyy Liivit Boys.

Virve Rosti harrastaa golfaamista, mutta Jokiuomanpuiston ratagolfpaikka on hänelle uusi tuttavuus.

Armi Suojanen

Velmun väki tuuletti huhtikuussa: "Oman kylän tytön", Virve "Vicky" Rosti, esiintyminen Louhela Jamissa toteutuu monen vuoden yrityksen jälkeen.

Ei Rosti ole mitenkään vältellyt kotikulmien tapahtumaa, mutta keikka ei vain ole sopinut kalenteriin. Sunnuntaina 3. kesäkuuta oli nyt tyhjää ja Rosti vastasi kutsuun myöntävästi.

– Pääsen keikalle fillarilla, hän naurahtaa.

70-luvulla hanuristi saattoi laittaa nuotit väärinpäin."

Rosti esiintyy Jokiuomanpuistossa pidettävässä ilmaistapahtumassa länsivantaalaisten hyvin tunteman Liivit Boys -yhtyeen kanssa.

– En ollut koskaan kuullutkaan siitä, mutta lapset kertoivat, että se on hyvä bändi.

Niin Rosti uskalsi suostua keikkaan yhdessä ventovieraiden soittajien kanssa.

– Olen lähettänyt heille nuotit. Seuraavaksi sovitaan treenit. Toivottavasti selvitään yksillä.

Rosti on luottavainen, sillä hän arvostaa nykyajan soittajien taitoja. Useimmilla on myös musiikkikoulutusta.

– 70-luvulla hanuristi saattoi laittaa nuotit väärinpäin eteensä.

Niin Rostihan on keikkailut 16-vuotiaasta asti.

Louhela Jamissa kuullaan tuttua Vickyä.

– Chicagosta (Kun Chicago kuoli) Sataan salamaan.

Rosti vihjaa, että heillä on myös yllätysbiisi vireillä, mutta saa nähdä toteutuuko se.

Popin ikitähti odottaa innolla Louhela Jamin keikkaa, mutta tunnustaa, että kesän kohokohta on kuitenkin Turussa heinäkuussa.

– Esiinnyn Tom Jonesin lämppärinä DBTL-festarilla!

Kesään mahtuu keikkailun lisäksi mökkeilyä ja golfaamista. Rostin kotigolfkenttä on tietenkin Vantaalla, Keimolassa. Hänen tasoituksensa on 22,5.

Kun kesä kääntyy syksyyn Rostilla on perhepiirissä monta syytä juhlaan. Laulava isoäiti saa lellittäväkseen syksyllä syntyvät kaksoset, jonka jälkeen lastenlapsia on jo seitsemän. Iältään he ovat 4–11-vuotiaita.

Lisäksi Rosti täyttää tasavuosia. Ikinuori poplady juhlii 60-vuotispäiväänsä kahdella juhlakonsertilla kulttuuritalo Martinuksessa. Konsertit pidetään perjantain 9. ja lauantaina 10. marraskuuta.

Varsinaisia 60-vuotisjuhlia Virve Rosti viettää vasta tammikuussa ja perheen kanssa.

– Lähdemme koko porukka Kanarialle kahdeksi viikoksi. Se on ihanaa!

Juttua muutettu 29.5. klo 12:56. Poistettu lause loppuunvaratusta konsertista.

Louhela Jam

Ilmainen musiikkitapahtuma pidetään Jokiuomanpuistossa Martinlaaksossa su 3.6. klo 12–21.

Esiintyjinä päälavalla Zepikät, Chamos, Mara Balls, Pietarin Spektaakkeli, Liivit Boys & Virve Rosti, Shiraz Lane sekä Martti Servo ja Napander.

Sivulavalla AvAciA, Baardiboys, Defenent, Geenivirhe, Locus ja Ruanda.

Lastenalueella tekemistä lapsille klo 12–16.

Klubit pidetään Wanda's Kitchen & Loungessa. Pe 1.6. esiintyy Samae Koskisen Korvalääke + Allu, la 2.6. Nieminen ja Litmanen + Jaakko & Jay. Molempiin vapaa pääsy. Päätösklubilla 3.6. Spirits of Turpentine, liput 5 e.

Louhela Jamin järjestää Vantaan elävän musiikin yhdistys Velmu.

Lisää aiheesta

Louhela Jam julkisti osan esiintyjistään – Shiraz Lane, Samae Koskinen sekä Nieminen ja Litmanen nähdään Länsi-Vantaalla kesäkuussa26.4.2018 13.07

Etusivulla nyt

Uusimmat: Minne mennä

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu