Puheenaihe

"Jättärin" juoksuportaat kunnostetaan – kaupunkilaisten muiden ideoiden toteutus epävarmaa

Malminkartanonhuipun suositut juoksuportaat ovat kuluneet käytössä.

Arkisto/Päivi Tuovinen

Helsingin kaupunginhallituksen myöntämää lähiörahastorahaa aiotaan hyödyntää Malminkartanonhuipulla ainakin siten, että suositut juoksuportaat kunnostetaan.

Malminkartanonhuipun suunnitteluun ja osittaiseen kunnostamiseen on myönnetty 180 000 euroa.

– Juoksuportaiden kunnostuksen suunnittelu on tarkoitus aloittaa tänä vuonna. Kunnostus voitaisiin toteuttaa mahdollisesti ensi vuonna, kertoo maisema-arkkitehti Tiina Uusitalo Helsingin kaupunkiympäristön toimialalta.

Aiemmin saaduilla määrärahoilla Malminkartanonhuipulla toteutetaan mäen käyttäjien turvallisuutta lisäävä aita.

– Aita on tarkoitus toteuttaa vielä tämän vuoden puolella vanhan laskettelurinteen alueelle. Siinä harrastetaan nykyään alamäkipyöräilyä. Aidan tarkoituksen on erottaa harrastusalueet toisistaan.

Nyt oli lähiörahaston viimeinen jakokierros."

Malminkartanonhuippu on vanha täyttömäki, joka tunnetaan myös Jätemäkenä ali ”Jättärinä”. Suositun nyppylän käytön lisäämiseksi entisestään kaupunki haki reilu vuosi sitten ideoita kaupunkilaisilta netissä Mitä Jättärille? -kyselyllä.

Alueen ideasuunnitelmakarttaan on merkitty monenlaisia toimintoja, kuten frisbeegolf, pumptrack-rata, sauna, tekonurmikenttä ja esiintymispaikka.

Nyt on kuitenkin epävarmaa, saadaanko edes osa hienoista ideoista toteutettua edes jollakin aikavälillä.

– Kun ideasuunnitelmaa on tehty, on ollut se käsitys, että rahoitusta tulisi lähiörahastosta pitempään, mutta nyt oli lähiörahaston viimeinen jakokierros. Jatkossa rahoitus alueen kehittämiseen tulee löytää puistomäärärahoista, Uusitalo sanoo.

Helsingissä on otettu vuoden alusta käyttöön uusi osallisuusrahasto, jonka tavoitteena on, että kaupunkilaiset voivat paremmin vaikuttaa rahaston määrärahojen jakoon. Osallisuusrahasto on korvannut lähiörahaston.

– Malminkartanonhuippua täytyy katsoa kokonaisuutena, reitistön ylläpito siellä ainakin on tärkeää.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Huippusuosittuja kuntoportaita on nyt joka puolella – paitsi Vantaalla5.9.2017 21.25
Kuvat: Kuntoportaat valmistuivat Paloheinään etuajassa – 254 askelmaa nyt käytössä27.9.2017 11.28
Malminkartanon kohuportaat maalataan uudestaan – "Teosta voi jokainen tulkita omalla tavallaan"15.8.2017 10.00

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu