Puheenaihe

HU nosti esiin 30 euron sovitusmaksun helsinkiläisessä Glamour-liikkeessä – nyt reagoi kilpailija

Jenny Nilsson avasi hääpukuliike Glamourin Töölön Museokadulle viime syksynä.

Johanna Erjonsalo

Helsinkiin laajentaneen morsiuspukuliikkeen asiakkailta perimä 30 euron sovitusmaksu herättää risteäviä mielipiteitä.

Helsingin Uutiset kertoi toukokuun alussa, että Töölöön avatussa Glamous-liikkeessä asiakkaille tarjotaan pientä luksusta.

30 eurolla asiakas voi ostaa itselleen ja seurueelleen koko liikkeen morsiuspuvun sovittamista varten.

Konsepti on tuttu Yhdysvalloista.

– Halusin avata myymälän, joka tarjoaa elämyksen. Ihmiset haluavat palvelua ja tunteen, että heihin keskitytään. Asiakkaat ovat valmiita siitä myös maksamaan, sanoi Helsingin Uutisten haastattelema omistaja Jenny Nilsson, joka on pitänyt yli 10 vuotta morsiuspukuliikettä Lahdessa.

Nilssonin uusi konsepti herättää intohimoja. Viikonloppuna myymälästä kertoi myös Taloussanomat, ja maanantaina siihen otti kantaa kilpailevan Niinatar-liikkeen omistaja Niina Kuhta-Ekroth.

– Nyt on noussut kohu hääliikkeistä ja sovitusmaksuista, Kuhta-Ekroth kommentoi Facebookissa.

Asia on Kuhta-Ekrothin mukaan hämmentänyt myös Niinattaren asiakkaita. Liike ei ole silti lähdössä sovitusmaksukonseptiin mukaan.

– Pyydämme vain, että asiakkaat varaavat ajan. Myös silloin, kun haluavat vain tulla katsomaan pukujamme, Kuhta-Ekroth kirjoittaa Facebookissa.

Miss Plus Size -mallikisan voittajanakin tunnettu Kuhta-Ekroth sanoo, ettei idea ole uusi.

– Kiertelimme Yhdysvalloissa hääliikkeessä jutellen kollegoidemme kanssa jo 4–5 vuotta sitten. Häät- lehti teki kyselyn ja idea otettiin vastaan ristiriitaisin tuntein. Se hylättiin silloin. Nyt yksi rohkea ottaa sen käyttöön.

Olisitko valmis maksamaan lisämaksun yksilöllisestä palvelusta?

Kyllä
57% (143 ääntä)
En
43% (110 ääntä)
Ääniä yhteensä: 253

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Kuvittelitko, että kaikki ostavat vaatteensa verkosta tai "Henkalta"? – Ne eivät suinkaan ole suosituimmat vaatekaupat Suomessa22.5.2018 09.00
Nämä kuvat lämmittävät pakkasellakin: Meksikonkarvatonkoira Ramonin vaatekaappi pursuaa mantteleita ja pusakoita – "Parempi garderobi kuin omistajalla"3.3.2018 09.05

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu