Puheenaihe

Pakettiauto kaiteen kautta kyljelleen, kuski riehui poliisille – rattijuopot jälleen riesana Vantaalla

Kuvituskuva.

Sonja Sivonen

Rattijuopot työllistivät jälleen Itä-Uudenmaan poliisin partioita sunnuntain ja maanantain välillä.

Ensimmäinen päihtyneenä ajanut jäi kiinni jo ennen puoltapäivää, kun partio pysäytti liikennevalvonnan yhteydessä vuonna 1989 syntyneen naisen Raappavuorentiellä Myyrmäessä. Naisen epäillään kuljettaneen henkilöautoa huumausaineen vaikutuksen alaisena ja ilman ajo-oikeutta. Nainen puhalsi alkometriin nollatuloksen, mutta huumeiden käyttöä osoittava pikatesti näytti positiivista amfetamiinin osalta. Nainen kuljetettiin verikokeisiin ja kuulusteluihin.

Vain puolitoista tuntia myöhemmin partio otti kiinni vuonna 1976 syntyneen miehen Pähkinärinteessä. Törkeästä rattijuopumuksesta epäilty mies puhalsi poliisin alkometriin sallitun rajan ylittämät lukemat. Poliisiaseman tarkkuusalkometrin tulos osoitti 0,55 milligrammaa alkoholia litrassa uloshengitysilmaa. Mies tunnusti syyllistyneensä rikokseen, josta häntä epäiltiin ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.

Rattijuopot piinasivat myös yöllä. Poliisi sai hätäkeskukselta tehtävän Lahdenväylälle, jossa pakettiauto oli päätynyt kyljelleen.

Kuljettaja oli päässyt mönkimään ulos autosta ensihoitajien tutkittavaksi partion päästyä paikalle.

Päihtyneeltä vaikuttava kuljettaja harasi vastaan kiinniottotilanteessa ja poliisi joutui raudoittamaan hänet sairaalaan kuljetuksen ajaksi.

Tapahtumapaikan jäljistä selvisi, että pakettiauto oli käynyt ensin vasemman kaistan ulkolaidassa, jonka jälkeen se oli ajautunut vastakkaisen kaistan kaiteeseen. Auto kääntyi osuman jälkeen kuljettajanpuoleiselle kyljelleen.

Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta, liikenneturvan vaarantamisesta sekä haitanteosta virkamiehelle.

Muokattu: vaihdettu viikonpäivät oikeiksi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu