Puheenaihe

Käynti uimarannalla sai Pirkko Arstilan arvostelemaan jälleen ihmisten ulkonäköä – IS: "Aika kauhean näköistä"

Pirkko Arstila toimi pitkään muun muassa MTV:n uutisankkurina. Hänet tunnetaan suurena teen ystävänä.

Mika M. Niskanen

Ex-uutisankkuri Pirkko Arstila, 79, on miettinyt, mitä tatuoinneille tapahtuu, kun ihminen vanhenee ja iho venyy. Ilta-Sanomien haastattelussa hän kauhistelee, kuinka ikä ja ylimääräinen paino tekevät tatuoinneista muodottomia. Hän sanoo nähneensä uimarannoilla tatuointeja, jotka ovat muuttuneet siniseksi sohjoksi.

– Kun ihmiset ottavat vielä rusketusta päälle, niin lopputulos on aika kauhean näköinen, hän sanoo Ilta-Sanomissa.

Arstila ei usko, että ahkera kuntosalilla käyntikään saisi tatuoinnin pysymään hyvänä.

– Jos minulla olisi nyt ruusukuvioita, niin ne olisivat kyllä kurtturuusuja kaikki, hän pohtii Ilta-Sanomien haastattelussa.

Marraskuussa Pirkko Arstila raivostutti suomalaisia, kun hän arvosteli ET-lehden kolumnissa nuorten naisten pukeutumista.

–  En ole aiemmin nähnyt pöksyjä, joiden takapuoli on niin tiukka, että anatomia paljastuu. Kummut, kumpareet ja salainen sola. Tytön ruumiinrakenne oli suomalais-ugrilainen eli lyhyet jalat, pullea takamus, runsas povi – muutaman vuoden kuluttua luvassa olisi paino-ongelmia. Hiukset pitkät ja latvoista hapsuuntuneet. Silmät kuin mascarakraatterit, Arstila kirjoitti ET-lehdessä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

XXL-kokoinen Sanna, 39, uskaltaa olla ylpeä – "Kukaan ei ole koskaan haukkunut ulkonäköäni"25.6.2016 16.15

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu