Minne mennä

Lylleröjumppaajat ovat ylpeitä nimestään – "Kaipasin jumppaa, jossa ei tunne itseään norsuksi"

LIIKUNTA Jumppaajat antavat toisilleen voimaa. Hurtin huumorin lomassa tehdään kuntopiiriä ja petankkipallo-viestiä.

Ilolla liikkuen! Arita Lindblad, Outi Kyntöaho, Anita Sandqvist ja Ulla Kovanen kertovat lylleröjumpparyhmän yhteishengen olevan voimia antavaa.

Marika Lumme

Iloinen nauru raikaa Hakunilan urheilupuistossa. Lylleröjumpan vetäjä Outi Kyntöaho sanoo, että hurtti huumori on vähintään yhtä tärkeää kuin liikkuminen. Kyntöaho ohjaa jumppaa toista kesää.

– Tänne voi tulla juuri sellaisena kuin on, hän korostaa.

Kyntöaho tarkentaa, että hän todella tarkoittaa: juuri sellaisena kuin on. Kuntoa ei tarvitse olla, eikä muotivaatteita.

– Kaipasin itse jumppaa, jonne voin mennä hyvillä mielin. Jumppaa, jossa ei tarvitse tuntea itseään norsuksi ja että ei jaksa. Päätin, että perustan oman ryhmän.

Elokuussa Kyntöaho houkutteli muutaman ystävän mukaansa jumppaamaan Hakunilan urheilupuistoon. Facebookissa jaettu ilmoitus tavoitti ihmisiä ja seuraavalla viikolla jumppaajia oli jo lähes 30. Ryhmä jumppasi ulkona koko syyskauden.

– Alkuun ajattelin, että tämä on vain loppukesän puistojumppa. Syyskuussa ryhmä alkoi kyselemään, että missä me jumpataan talvella.

Ratkaisuksi Kyntöaho perusti parin muun innokkaan kanssa Vantaan HVO eli Vantaan Hyvinvointiohjaajat -yhdistyksen, jotta salivuorojen varaaminen Vantaan kaupungilta onnistuisi.

– Kaupunki innostui ajatuksestamme, jossa yhdistyy vertaistuki sekä liikunta. Jumppamme pääsi osaksi Sporttia kaikille -toimintaa. Saimme Hevoshaan koululla salivuoron, jossa liikuimme läpi talven, hän kertoo.

Jumppatunnin sisältöä ideoidaan yhdessä: kuntopiiriä, hernepussihippaa, petankkikuulaviestiä tai vaikka laivamatkan inspiroimia jumppaliikkeitä; juoksua laivan käytävillä ja kuvitteellisia tax free-reissuja ostoksien kurotteluineen.

– Aikuisten hauskaa, Kyntöaho naurahtaa.

Jumppa on ollut alusta asti maksutonta, joka on monelle tärkeä kannustin lähteä sohvalta liikkeelle. Kyntöaho sanoo pohtineensa jumpparyhmän nimeä pitkään.

– Me, jotka koemme jumpan omaksemme, kannamme lylleröjumppa nimeä ylpeydellä. Muista se voi tuntua halventavalta, mutta me osaamme ottaa sen huumorilla. Lylleröjumppaan voi osallistua, vaikka ei kokisi olevansa lyllerö. Nuorimmat jumppaajat ovat olleet 18-vuotiaita, vanhimmat yli 70-vuotiaita.

– Miehiäkin on ollut muutama. Heitä kaivataan kovasti lisää, hän naurahtaa.

Kyntöaho on ammatiltaan hyvinvointiohjaaja. Hän myös huomauttaa, että koska toiminta on maksutonta, osallistujille ei ole vakuutusta vaan jokainen osallistuu omalla vastuullaan. Jumppaan ei tarvitse ilmoittautua ennakkoon, riittää, että menee paikanpäälle juomapullon kanssa.

– Teemme liikkeet rauhassa ja itseä kuunnellen. En ole liikunnanohjaaja, mutta olen liikkunut aina, joten koen, että osaan ohjeistaa tekemään liikkeet oikein. Liikkeet valitaan niin, että ne sopivat huonopolvisellekin, joka itse olen.

– Mutta täällä saa myös lihakset kipeiksi, kertovat jumppaajat Arita Lindblad, Anita Sandqvist ja Ulla Kovanen.

Puistojumppaa

Lylleröjumppaa vedetään Hakunilan Urheilupuistossa (Luotikuja 1) torstaisin kello 19–20.

Tunneille voi osallistua kuka tahansa pituuteen, painoon, kuntoon tai vaatetukseen katsomatta.

Maksuton jumppa kuuluu Vantaan kaupungin Sporttia kaikille -toimintaan.

Lylleröjumppa Hakunilan omassa Facebook-ryhmässä on yli 100 jäsentä.

Lylleröjumppa aloitti tänä vuonna myös Korsossa, koska innostuneita oli. Korsossa ei ole erillistä kesäjumppaa, vaan korsolaiset voivat jumpata Hakunilan ryhmän kanssa.

Länsi-Vantaalle perustetaan ryhmä heti kun kymmenkunta jumppaajaa on kasassa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

"Ilman rautaakin voi punnertaa" – Lue asiantuntijoiden vinkit ilmaiseen liikuntaan kotona, puutarhassa ja metsäretkellä 28.4.2018 09.50
Rauhallinenkin liikunta nostaa mielialaa – tutkija kannustaa aloittamaan liikkumisen, vaikka 50 olisi jo mittarissa3.9.2017 08.40
Rollaattorin pelko sai Gustavin, 80, crossfit-salille – "Nyt jaksan kantaa kotiin lämmitysklapit"1.4.2018 19.05

Etusivulla nyt

Uusimmat: Minne mennä

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu