Puheenaihe

Mielipide: Lastensuojelutarpeen vähentämiseksi tarvitaan tukiverkosto jo päiväkotivaiheessa

Lasten ongelmien juurisyyt muodostuvat usein jo päiväkoti-iässä, kirjoittaja muistuttaa. Kuvituskuva.

Paivi Tuovinen

Ainoa keino vähentää oleellisesti lasten myöhempää tarvetta lastensuojeluun, on panostaa ongelmien ennaltaehkäisyyn jo päiväkodeissa, kirjoittaja toteaa.

Lasten ja nuorten ongelmat ovat kasvussa ja tämä näkyy lastensuojelun asiakasmäärissä. Kiireelliset huostaanotot ovat kasvaneet yhdessä vuodessa jopa 50 prosenttia. Tilanne on erittäin vakava. Lastensuojelun resurssit ovat riittämättömät ja työntekijöiden vaihtuvuus on erittäin korkea.

Olen itse seurannut lastensuojelun tilannetta lähes 10 vuotta sosiaali- ja terveyslautakunnan jäsenenä ja tarkastuslautakunnan puheenjohtajana. Tilannetta on pyritty parantamaan monin eri tavoin toimintaa uudelleen organisoimalla, mutta aika lailla tuloksetta.

Mistä tämä johtuu?

Monesta tekijästä, mutta erityisesti siitä, että ongelmiin ei ole puututtu riittävän varhain eli siinä vaiheessa, kun ne olisivat vielä ratkaistavissa eli varhaiskasvatuksessa. Lastensuojelun puuttuessa tilanteeseen ollaan jo usein ajauduttu umpikujaan. Tilanne on kriisiytynyt ja ratkaisukeinot vähissä.

Lasten ongelmien juurisyyt muodostuvat usein jo päiväkoti-iässä ja kriisiytyvät kouluikäisenä. Tämä on todettu useissa tutkimuksissa. Siksi ainoa keino vähentää oleellisesti lasten myöhempää tarvetta lastensuojeluun, on panostaa voimakkaasti ongelmien ennaltaehkäisyyn jo päiväkodeissa.

Päiväkoteihin tarvitaan lastenpsykiatriaan erikoistuneita ammattilaisia työskentelemään yhteistyössä varhaiskasvatuksen ammattilaisten ja kouluverkoston kanssa. Tällä yhteistyöllä pystyttäisiin sekä ennaltaehkäisemään lastensuojelun tarvetta että helpottamaan päiväkodin työntekijöiden vaativaa perustyötä.

Tämä toimintamalli voisi olla erittäin tehokas ja vaikuttava. Monen lapsen syrjäytymisen polku voitaisiin katkaista heti alkuunsa ja samalla kaupunki säästäisi isot rahat pienentyneinä lastensuojelukustannuksina.

Olen ottanut tämän kehitysidean esille valtuustossa ja ilolla todennut, että aika moni valtuutettu kannattaa tähän asiaan panostamista. Myös virkamiesten suhtautuminen on ollut positiivista.

Olisi mielenkiintoista kuulla miten tähän toimintamalliin suhtautuvat alan ammattilaiset?

Juha Malmi, ekonomi, KTM. Vantaan Siniset, valtuustoryhmän puheenjohtaja

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Vantaalaiset vanhemmat tekevät yhä useammin lastensuojeluilmoituksen omasta lapsestaan – "Välillä tuntuu, että maalaisjärki hämärtyy"16.4.2018 07.05
250 lastensuojeluilmoitusta odottaa arviota – "Jonossa ei ole välitöntä puuttumista tarvitsevia"4.3.2018 07.35
Lastensuojelu alkaa houkutella työntekijöitä uusilla keinoilla – "Osa toimista on jo otettu käyttöön"25.11.2017 08.10

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu