Puheenaihe

Kesä ja lakiuudistus veivät kyytiläiset – Taksinkuljettaja: Voin joutua hakemaan toimeentulotukea

TAKSIT Taksitolpalla riittää uudistuksesta puhumista joka päivälle.

Merja Huttunen nappasi ensimmäisen taksin Tikkurilan asemalta.

Armi Suojanen

Juna Lapista on pysähtynyt Tikkurilaan ja Helsingin Tapaninvainiossa asuva Merja Huttunen lähtee etsimään taksia. Tikkurilan taksiasema on täynnä autoja, suurin osa niistä on Lähitaksin tarroissa. Letkasta löytyy myös ainakin yksi Kajonin ja Fixutaxin auto.

Kolarissa Huttunen oli ajanut tutulla taksilla juna-asemalle.

–  Kyyti oli asiallinen ja luotettava ja hinta reilu.

Nyt pitäisi etsiä sopiva kyyti perille kotiin.

– Mikä on hinta? Huttunen kysyy.

Lähtömaksu on nyt 3,50 euroa, se riittää vakuuttamaan Huttusen ja Vantaan taksi lähtee ajamaan häntä Tapaninvainioon.

– Hyvinhän tämä meni! hän hihkaisee takapenkiltä.

Ihmiset eivät uskalla käyttää taksia.”

Kyytejä odottavat taksinkuljettajat kertovat, että uudistuksessa riittää puhuttavaa joka päivälle. Moni asia on heidän mielestään pielessä. Nimiään kuljettajat eivät halua kertoa julkisuuteen, ettei tule vaikeuksia, mutta kommentteja heiltä irtoaa.

Kyytejä on aina heinäkuun loma-aikaan vähemmän kuin muulloin, mutta nyt niitä on erityisen vähän. Uudistukseen liittyvät asiat ovat matkustajille vielä epäselviä.

– Ihmiset eivät uskalla käyttää taksia, täräyttää yksi kuskeista.

Toinen toteaa, että tällä menolla hän joutuu hakemaan toimeentulotukea.

– Eilen sain käteen 31,70 euroa, mies kertoo.

Hänen kollegansa kertoo tehneensä 10 tunnin päivän ja ajoa kertyi yhteensä 135 euron edestä.

– Eikä kukaan asiakas ole sanonut, että onpa halpaa.

Erikoisin tapaus sattui kuljettajalle, joka sai datakeskuksen kautta pyynnön lähteä ajamaan Tikkurilasta Kela-kyytiä Hausjärveltä Riihimäen sairaalaan.

– Eihän siinä ole mitään ideaa lähteä sinne. Hausjärvelle on matkaa ehkä jotain 60 kilometriä.

Helsinki-Vantaan lentoasemalla kaikki taksit seisovat pysäköintialueella, joka aiemmin oli varattu lyhytaikaiseen pysäköintiin. T2:n pikapysäköinti on siirtynyt P2-parkkitaloon ja terminaalin eteen voivat ajaa vain bussit ja taksit. Finavia kilpailutti taksifirmat, joille taksialue on varattu.

Aamupäivällä keskiviikkona autoja on vapaana runsaasti. Muutama asiakas kävelee määrätietoisesti Taksi Helsingin jonon ensimmäiseen autoon. Oululainen Pia Huotari empii, mistä jonosta ottaisi kyydin Helsingin Mannerheimintielle. Taksi Helsingin lähtötaksa lentoasemalta on 12 euroa ja kilometriveloitus 1,55 euroa, kun vastaavat maksut Helsinki Airport Taxilla eli Vantaan taksilla ovat 8,50 ja 1,40. Kuitenkin ennalta sovittu kiinteä hinta Helsingin keskustaan maksaa Taksi Helsingillä 39 euroa ja Airport Taxilla 43 euroa.

– Kyllä tämä vähän oudolta tuntuu, Huotari sanoo.

– Missä Uberit on? huikkaa autolla lentoasemalle tullut Kyösti Kosloff.

Uber-autoja ei ole ja Kosloff jää juttelemaan Taxi Pointin ja Vantaan taksi Oy:n toimitusjohtajan Esa Niinivaaran kanssa, joka käy nyt päivittäin lentoasemalla seuraamassa, miten asiat sujuvat. Kosloff toteaa, että uusiin taksikyytitapoihin ja kuljettajiin pitää tottua.

– Alkuhässäkkää on, Niinivaara myöntää.

Taxi Pointin taksitarkastaja Toni Siniaallon mukaan muutos vanhasta uuteen meni kuitenkin ”yllättävän hyvin”.

– Tietysti uuden opettelua on aluksi.

Onko uudistus vaikuttanut taksin valintaasi?

Ei
51% (59 ääntä)
Kyllä
49% (56 ääntä)
Ääniä yhteensä: 115

Trafi myöntää taksiluvat

Uusi liikennepalvelulaki astui voimaan 1. heinäkuuta. Uuden lain mukaisia taksiliikennelupia myöntää Trafi. Aiemmin lupaviranomainen oli ely-keskus.

Taksiliikenteen harjoittaminen edellyttää jatkossakin taksiliikennelupaa ja kuljettajalta taksinkuljettajan ajolupaa sekä taksina käytettävän ajoneuvon merkintää luvanvaraiseen käyttöön.

Taksikiintiöt ja taksa-asetus sekä asemapaikka-, päivystys- ja ajovelvoite poistuivat.

Taksiyrittäjiltä ei enää vaadita kursseja ja tutkintoa.

Taksi voi olla henkilöauton lisäksi kuorma-auto, pakettiauto, kevyt ja raskas nelipyörä sekä kolmipyörä, mutta ei linja-auto.

Taksiliikenneluvan saamiseksi hakijan pitää olla muun muassa täysi-ikäinen ja hyvämaineinen. Luvanhakijalta ei saa viimeisen kahden vuoden ajalta löytyä tuomioita lain erikseen määrittelemissä kategorioissa.

Luvanhakija ei saa olla konkurssissa eikä hänellä saa olla ilmeistä sopimattomuutta osoittavaa konkurssikytköstä viimeisen kahden vuoden ajalta.

Lähde: Trafi.fi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Uusia taksinkuljettajia ropisee etenkin pk-seudulle – innokkaiden määrä ruuhkautti lupaviraston5.7.2018 16.33
Luoko taksiuudistus veronkiertäjien kaartin?30.6.2018 08.10
Tämän takia Kela-kyydit ovat takkuilleet – taksiongelmaan odotetaan pikaista helpotusta5.7.2018 18.45
Miten käy autokoulujen? Ajo-opetuslupia myönnetty ennätysvauhtia uuden lain takia5.7.2018 17.13

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu