Puheenaihe

THL: Punkin saaminen koirasta on harvinaista

PUNKIT Löysitkö puutiaisen pohkeestasi? Sen purema ei ole tuomio borrelioosista, vakuuttaa punkkiasiantuntija.

THL:n johtava asiantuntija Jussi Sane ei lomaillessaan puutiaisia pelkää. Suojautuminen on hänen mukaansa tarpeen, mutta punkkihysteria on turhaa.

Johanna Erjonsalo

Punkkien eli puutiaisten levittämät TBE ja borrelioosi ovat sairauksia, jotka voivat saada alkunsa vaikka kesän marjaretkeltä tai pihanurmikolla tapahtuvasta lepohetkestä.

Tartuntariskejä ei saa yliarvioida.”

Punkkien välittämä TBE-aivotulehdus on pahimmillaan vakava sairaus, johon ei ole parantavaa hoitoa. Borrelioosi puolestaan on TBE:tä yleisempi tauti, jota vastaan ei voi rokottautua, mutta sitä voidaan hoitaa antibiooteilla.

Ärhäkän verenimijän toimet Suomen kesässä herättävät pelkoa ja jopa suoranaista punkkihysteriaa.

– Nyt pitää muistaa se, että puutiaisia on aina esiintynyt Suomen luonnossa, joten tämä ei ole mikään uusi asia, korostaa johtava asiantuntija Jussi Sane Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta.

– On myös syytä suhteuttaa riskit sairastua borrelioosiin, eikä niitä riskejä saa yliarvioida.

Puutiaiset purevat suomalaisia vuosittain erään arvion mukaan puolisen miljoonaa kertaa. Arvioiden mukaan kuitenkin vain viidennes puutiaisista kantaa borrelioosia.

– Ja tästäkin määrästä vain osa onnistuu tartuttamaan taudin ihmiseen. Toki jos punkit purevat yhtä ihmistä kymmeniä kertoja, sairastumisriski kasvaa, Sane muistuttaa.

Puutiaisten levinneisyyden toteaminen esimerkiksi kotipihasta ei ole helppoa, mutta niiden kerääminen suoritetaan vetämällä 60 x 100 sentin kokoista kangaslakanaa sadan neliön suuruisella pihamaalla.

Jos lakanaan tarttuu kymmenkunta punkkia, pihalla on vain vähän punkkeja. Sadan punkin löytyminen taas osoittaa, että niitä on pihamaalla runsaasti.

Punkkeja pelkäävät kammoksuvat ajatusta perheen lemmikkien kantamista loisista, jotka leviäisivät sisätiloissa ihmisiin.

– Koirat, kissat ja siilit ovat punkkien uhreja, mutta puutiaisten siirtyminen niistä ihmisiin on taas aika epätodennäköistä. Ja jos punkki on ehtinyt pureutua esimerkiksi koiraan, ei se enää lähde mihinkään vaeltamaan, Sane lohduttaa.

Nähtäväksi jää,koittaako pian aika, jolloin ihmisten sairastuminen borrelioosiin voitaisiin tulevaisuudessa estää lääkkeiden avulla. Lemmikeille tabletteja on annettu jo pitkään.

– Yhdysvalloissa on jo ollut käytössä rokote borrelioosia vastaan, mutta se on vedetty pois markkinoilta osin sivuvaikutustensa ja osin heikon kysynnän takia, Sane kertoo.

– Positiivista on se, että jatkossakin taudin diagnostiikka kehittyy, joten aiempaa herkempiä ja tarkempia testejä saadaan markkinoille. Mutta punkkeja ei kuitenkaan voida poistaa luonnosta, joten niiden kanssa on vain opittava elämään.

Oletko löytänyt punkkeja lemmikistäsi?

Kyllä
100% (16 ääntä)
En
0% (0 ääntä)
Ääniä yhteensä: 16

Näin sujuu punkkitarkastus

Tutki huolellisesti koko vartalo, etenkin taivekohdat, korvantaukset sekä hiukset ja päänahka.

Lapsilla punkki pureutuu usein ylävartaloon.

Ihoon kiinnittynyt punkki poistetaan kapeakärkisillä pinseteillä tai punkkipihdeillä.

Tartu punkkiin niin läheltä ihoa kuin mahdollista. Vedä suoraan ihosta poispäin.

Borreliabakteerit siirtyvät punkista ihmiseen 1−2 päivässä, TBE-virukset lähes heti punkin pureutuessa ihoon.

Tarkkaile puremajälkeä.

Jos ihoon kehittyy 1–4 viikon kuluttua punoittava alue, jonka läpimitta on yli 5 senttiä, tai jos sinulle tulee kuumetta, päänsärkyä tai muita oireita, ota yhteys lääkäriin.

Lähde: Punkkiklinikka.fi

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu