Puheenaihe

Avovankilasta karannut voi olla kahden tapon yrityksestä tuomittu mies – Näin vankila-asiantuntija kommentoi tapausta

Jokelan avovankilasta palaamatta jättäneet vangit ovat olleet viikon omilla teillään. Arkistokuva.

Sauvo Jylhä

Tammikuu: mies puukottaa kahta miestä Järvenpään Prisman edessä.

Huhtikuu: puukottaja tuomitaan kahdesta tapon yrityksestä neljän vuoden ja kahdeksan kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen ja hänet määrätään Jokelan vankilaan.

Kesäkuu: tuomittu siirretään suljetusta laitoksesta avovankilan puolelle.

Heinäkuu: tuomittu jättää palaamatta avovankilaan kauppareissulta.

Lakipykälien mukaan on mahdollista, että heinäkuun alussa Jokelan avovankilaan palaamatta jääneistä kahdesta vangista toinen olisi huhtikuussa kahdesta tapon yrityksestä tuomittu järvenpääläinen mies, kuten silminnäkijähavainnot antavat ymmärtää.

Viranomaiset eivät asiaa kiellä eivätkä vahvista.

Vankeuslain mukaan vanki voidaan siirtää suljetusta laitoksesta avovankilaan missä vaiheessa vain tuomiota, rangaistusajan pituudesta riippumatta.

Rikosseuraamuslaitoksen arviointikeskus tekee riski- ja tarvearvion, jossa otetaan huomioon tuomitun soveltuminen avolaitokseen sekä hänen motivaationsa ja valmiutensa toimia avolaitoksen sääntöjen mukaan.

– Jos arviossa todetaan, että avolaitos vastaa paremmin tuomitun tarpeita ja sopeuttamista takaisin yhteiskuntaan kuin suljettu laitos eikä merkittäviä riskejä hänen kohdallaan ole, siirto voidaan tehdä periaatteessa missä vaiheessa vain tuomiota, Rikosseuraamuslaitoksen keskushallintayksikön erityisasiantuntija Sami Peltovuoma kertoo.

– Hallituksen esityksen perusteissa todetaan, että avolaitossijoitus ajoittuu pääosin rangaistusajan loppupuolelle, eli on käytännössä edelleen harvinaista, että avolaitoksiin sijoitetaan pitkän jäännösrangaistuksen omaavia vankeja, hän jatkaa.

Siirtoon liittyvässä arvioinnissa otetaan huomioon myös avolaitossiirrosta mahdollisesti aiheutuvat riskit, niiden vakavuus ja todennäköisyys.

Erikoisasiantuntija Peltovuoman mukaan tyypillisessä tapauksessa vanki on tuomittu esimerkiksi taposta alkoholin vaikutuksen alaisena.

– Jos vangin väkivaltainen käyttäytyminen liittyy nimenomaan alkoholinkäyttöön eikä muutoin aiheuta ongelmia ja sitoutuu avovankilan päihteettömyyteen ja muihin sääntöihin, avovankila usein edistää hänen siviiliin sopeutumistaan paremmin kuin suljettu, Peltovuoma kuvailee.

Peltovuoman mukaan ihannetapauksessa vanki siirretään avovankilaan tuomion loppupuolella ennen vapautumista.

– Rikosseuraamuslaitoksen strategian mukaista on vapauttaa vankeja vaiheittain, jolloin vankeuden ja vapauden välillä ei ole niin suurta muutosta. Tämän toimintatavan toimivuudesta on paljon tutkimusnäyttöä ja se näyttäisi vähentävän rikoksen uusiutumista merkittävästi, Peltovuoma toteaa.

Suoraan avovankilaan määrätään vain, jos vankeusrangaistus on alle kaksi vuotta ja tuomittu täyttää muuten avolaitossijoituksen edellytykset sekä sitoutuu päihteettömyyteen ja sen valvontaan.

Avovangit jättivät palaamatta

Kaksi avovankia jätti palaamatta Jokelan vankilaan keskiviikkoiltana 4.7.

Vangeilla oli ollut lupa poistua kauppaan klo 17, mutta heidän piti palata klo 18 mennessä.

Poliisi ei tehnyt henkilöistä julkista etsintäkuulutusta.

Poliisin mukaan palaamatta jättämiset ovat arkipäiväisiä tapauksia, ja usein henkilöt palaavat vankilaan omaehtoisesti.

Vangit eivät ole palanneet eikä heitä ole vielä löydetty.

Poliisin mukaan kyseiset vangit ovat suhteellisen vaarattomia.

Vankilan johdon mukaan miespuoliset vangit sijoitettiin avo-osastolle kesäkuussa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Kaksi avovankia jätti palaamatta eilen Jokelan vankilaan5.7.2018 11.03
HS: Pikkulapset karkasivat päiväkodista meren äärelle kiipeilemään: "Tämä on äärimmäisen vakava asia"11.6.2018 15.20

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu