Puheenaihe

Nuorisosäätiön vuokratalon asukas joutui karmean ilkivallan kohteeksi – "Tapahtumarikkaita vuosia on ollut, joo"

Nuorisosäätiön vuokrakodissa Keravalla on ilmennyt jatkuvaa häirintää sekä ilkivaltaa. Viimeisiin tapauksiin lukeutuu ovikoodipaneelin irti repiminen.

Keravalla sijaitsevan Nuorisosäätiön vuokrakodin asukkaalla tulee syksyllä kaksi vuotta täyteen alueelle muutosta.

– Tapahtumarikkaita vuosia on ollut, joo.

Samalta asukkaalta varastettiin auto, polkupyörä, stereot ja hallitunkki. Talon ovikoodipaneeli ja eräs parveke on rikottu, graffitia on ulkona ja sisällä sekä kaljatölkkejä jatkuvasti rappukäytävässä. Naapurit bilettävät jopa arkena yömyöhään.

– Sellaista se on ollut täällä jo jonkin aikaa.

Ensin vietiin auton rekisterikilpi, sitten itse auto.

Ongelmat alkoivat jo puolen vuoden asumisen jälkeen. Lehdelle aiheesta kertonut asukas kertoo autonsa rekisterikilven kadonneen tällöin.

– Silloin oli vanhemmanpuoleinen Toyota, jota pidin talon autokatoksessa. Rekisterikilpi katosi ja löytyi myöhemmin pienen matkan päästä. Sen jälkeen koko auto varastettiin ja lopulta löytyi samasta paikasta kuin kilpi sitä ennen.

Kyseisen asukkaan häkkivarastoon on murtauduttu yhteensä kolme kertaa.

Varastotilaan, jossa häkkivarastot sijaitsevat, pääsevät kaikki talon asukkaat. Itse häkkivarasto taas on jokaisella kerralla murrettu auki.

– On menty varastoon, murrettu häkin lukko ja väännetty ovi auki. Varastettiin stereot ja hallitunkki. Lisäksi polkupyörä vietiin lukitusta pyörävarastosta, kertoo asukas.

– Pelkästään viime viikon aikana revittiin ovikoodipaneeli irti ja ensimmäisen kerroksen parveke rikottiin. Takaoven edusta oli täynnä lasinsiruja.

Asukkaan mukaan tapahtumista on valitettu, muttei mitään tehdä.

Talon isännöitsijän Sari Petäjäsaaren mukaan tilannetta pyritään parantamaan.

– Lukkoja parannetaan, asukkaille tiedotetaan asiasta ja on käännytty asukasneuvojan puoleen, kertoo Petäjäsaari.

Nuorisosäätiön toimintaa

Nuorisosäätiö järjestää vuokrakoteja työelämään hakeutuville 18–29-vuotiaille nuorille.

Säätiöllä on 66 asuinkiinteistöä ympäri Suomea.

Kiinteistöjä on muun muassa pääkaupunkiseudulla, Tampereella, Lappeenrannassa sekä useassa Keski-Uudenmaan kunnassa.

Nuorisosäätiön vuokrakotien asukkaiden keski-ikä oli viime vuonna 26 vuotta ja keskimääräinen neliövuokra 14,02 euroa.

Lähde: nuorisosaatio.fi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Suomalaisten suosikkimuusikoiden keikoille tehtiin erikoista ilkivaltaa – nettitrollit iskivät31.5.2018 06.20

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu