Puheenaihe

Kuva: Vain kukka muistuttaa Vantaalla hukkuneesta naisesta – vilkas ranta on jälleen täynnä ihmisiä

Surullisesta hukkumisesta muistuttaa ainoastaan rannalle jätetty kukka.

Johanna Erjonsalo

Vantaan Vetokannaksen suosittu uimaranta on palannut lähes normaaliin kuhinaansa traagisen hukkumistapauksen jälkeen. Rannalla on runsaasti ihmisiä uimassa ja ottamassa aurinkoa.

Surullisesta tapahtumasta muistuttaa rannalla ainoastaan yksi muistoksi jätetty kukkakimppu.

Osa rannalla kesäpäivästä nauttivista ei voi edes aavistaa, että rannalla on vain hetkeä aiemmin menehtynyt ihminen.

– Olimme laiturilla, kun valvojat tulivat kysymään lapsilta, joilla on kelluke tai uimarengas, että osaavatko lapset uida. Jos ei, heidät käskettiin laiturilta pois ja kysyttiin, onko heillä valvoja mukana. Sellaista emme ole nähneet aiemmin, Iltalehden haastattelema silminnäkijä kertoo.

Silminnäkijä sai tiedon tapahtuneesta vasta myöhemmin puhelimen kautta.

– Oudoksuttaa, kun tässä on näin paljon ihmisiä. Miten aikuinen ihminen voi hukkua niin, että sukeltajien pitää tulla paikalle.

36-vuotias nainen menehtyi hukkumalla noin kello 11 aikaan tiistaina aamupäivällä. Nainen oli lapsensa kanssa uimassa, kun molemmat painuivat pinnan alle.

Sivullinen sai pelastettua lapsen, mutta nainen ehti vajota syvemmälle. Sukeltaja löysi naisen noin tuntia myöhemmin.

Nainen menehtyi elvytyksestä huolimatta. Ranta oli hetken suljettuna sukeltajien mennessä veteen, mutta avattiin piakkoin uudestaan.

Ranta on tällä hetkellä Vantaan liikuntapalvelujen valvonnassa.

Kaupungin liikuntajohtaja Veli-Matti Kallislahti kertoo Ilta Sanomille, että tieto veden alle painuneesta naisesta tuli vasta sen jälkeen, kun lapsi oli jo saatu pelastettua.

– Vasta kun lapsi oli saatu pelastettua, mies kertoi, että hänen vaimonsa on edelleen vedessä, Kallislahti kertoo.

Kallislahden mukaan rannalla oli paikalla kolme uimavalvojaa. Heistä kaksi valvoi osaa, jossa nainen hukkui. Kallislahden mukaan valvojat eivät olisi voineet tehdä enempää vilkkaalla rannalla.

– Kun on näin paljon väkeä, ei voida tehdä jatkuvaa päänlaskentaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Nainen menehtyi suositulla uimarannalla Vantaalla – yritti ensin pelastaa hukkuvaa lasta17.7.2018 12.39
Pelastuslaitokselta lisätietoa Vantaalla hukkuneesta naisesta17.7.2018 15.48

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu