Puheenaihe

Helle piinaa vanhusten asunnoissa – ikääntyneet eivät valita kuumuudesta yhtä herkästi

Etenkin iäkkäiden ihmisten tulisi kiinnittää huomiota riittävään nesteytykseen.

Tapsa Vuorenmaata ei helle haittaa, vaikka kuuma onkin. Hän on Palvelutalo Petäjäkodin innokkain auringonpalvoja.

Nelli Lapintie

Suomeen saapunut, poikkeuksellisen kuuma helleaalto koettelee ensimmäisenä vanhuksia. Asuntojen sisälämpötilat nousevat paikoittain erittäin korkeiksi.

Esimerkiksi Lohjan kaupungin hoitokotien sisälämpötilat ovat kuuman sään myötä nousseet myös normaalia lämpimämmiksi, mutta pysyneet kuitenkin siedettävinä.

– Asumispalveluyksiköiden henkilökunta tuulettaa tiloja ja asukkaita kehotetaan juomaan paljon nesteitä. Lisäksi yksiköissä käytetään tuulettimia, ylihoitaja Hannele Patjas kertoo.

Patjaksen mukaan kotonaan asuvat asiakkaat ovat haastavammassa tilanteessa, sillä he eivät välttämättä saa tuuletettua asuntojaan niin hyvin.

Hän huomauttaa, että ikääntyneet ihmiset eivät valita kuumuudesta niin herkästi, eivätkä välttämättä halua kotiinsa tuuletusta.

– Toki kotihoidonkin asiakkaita kannustetaan tuulettamiseen ja juomaan nesteitä riittävästi, Patjas sanoo.

Patjas huomauttaa, että sisälämpötilojen nousu kesällä ei erityisemmin yllättänyt, vaikka viime kesänä ei samaa vaivaa ollutkaan.

– Kyllähän se helpotus tulee sieltä heti kun ilmat viilenevät, ylihoitaja tuumaa.

Pitäisi muistaa juoda, vaikka ei tunnu siltä.

näkyvät myös Lohjan sairaalan päivystyksessä.

Vakavampia lämpöhalvaustapauksia ei osastonhoitaja Marie Bergman-Auvisen mukaan ole vielä tullut vastaan, mutta potilaiden nestetasapainoa on jouduttu paikkaamaan päivystyksessä. Sairaalassa huonoksi päässyttä nestetasapainoa korjataan suonensisäisesti.

– Vanhuksilla ei välttämättä ole janon tunnetta samalla tavalla. Pitäisi muistaa silti juoda, vaikka ei tunnu siltä, Bergman-Auvinen muistuttaa.

Nestehukasta ja kuumuudesta kärsivän on tärkeää juoda, levätä ja saada itsensä jäähdyteltyä esimerkiksi viileällä suihkulla.

Ennaltaehkäisyä voi tehdä suojaamalla itsensä ja päänsä vaatteilla ja hatulla auringolta.

Mikäli huono olo jatkuu, tulee ottaa yhteyttä päivystykseen.

Näin helpotat oloa kuumalla säällä

Juo riittävästi nesteitä, vaikka et tuntisikaan janoa. Nauti myös riittävästi suoloja.

Viilennä itseäsi esimerkiksi viileällä suihkulla tai tuulettimella.

Suojaa itsesi auringolta vaatteilla ja hatulla sekä pysyttelemällä varjossa.

Tuuleta ja viilennä asuntoa öisin avaamalla ikkunat.

Pidä ikkunat päivisin suljettuna.

Jos olo on heikko ja pahoinvoiva eikä viilennys ja nesteytys kotikonstein auta, ota yhteys sairaalan päivystykseen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

LS: Vesi ei olekaan paras keino torjua nestehukkaa – Näin paljon nestettä aikuinen tarvitsee päivässä17.7.2018 08.48
Helle hellittää pariksi päiväksi, tulee sitten takaisin hieman erilaisena – Ilmatieteen laitos antoi varoituksen tulvista20.7.2018 09.53
Helle hyydytti hissin Malmin asemalla – ongelmana suoraan auringonpaisteessa oleva konehuone18.7.2018 15.03

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu