Puheenaihe

Aikuisopiston hevilaulukurssilla kiljutaan ja öristään – "Ääni lähtee keskivartalon lihaksista, ei kurkusta"

MUSIIKKI Vantaan opistossa aiotaan järjestää ensimmäistä kertaa hevilaulukurssi. Täällä "epäterveelliset" äännähdykset ovat suotavia.

Vantaan aikuisopistossa aiotaan järjestää ensi kertaa hevilaulukurssi, jolla opetellaan ”epätervettä” äänenkäyttöä heviörinästä kiljuntaan. Kyseessä lienee opiston erikoisin syyskurssi, ja sitä vetää Aleksi Parviainen. Monissa bändeissä solistina toiminut mies on opettanut monentyylistä laulamista niin Suomessa kuin Saksassakin. 

Johanna Erjonsalo

Vantaan aikuisopistossa voi kuulla syksyllä ”epäterveellisiä” äännähdyksiä, kun siellä järjestetään ensi kertaa hevilaulukurssi. Kurssilaiset opettelevat erilaisia metallimusiikissa käytettyjä äänenvärejä heviörinästä kiljuntaan.

– Meillä on ollut pop-rock-kursseja, joilla on haettu myös vähän rajumpia saundeja. Hevi ei ole kuitenkaan ollut aiemmin esillä, kertoo aikuisopiston musiikin ja teatterin johtava opettaja Ilona Tuovinen.

Uutuuskurssi sai alkukipinän viime vuonna, kun ammattilaulaja Aleksi Parviainen oli sijaisena opiston pop-rock-kurssilla. Tuovinen kuuli opiskelijoilta, että Parviainen oli opettanut myös hevilaulutekniikoita. Tuovinen innostui kuulemastaan ja ehdotti viime keväänä Parviaiselle, että he suunnittelisivat hevilaulukurssin. Suunnittelun lopputuloksena syntyi lyhytkurssi, joka on tarkoitus järjestää syys–lokakuussa kolmena lauantaina.

– Hevikurssin tavoitteena on opettaa ihmiset tutkimaan ja harjoittamaan omaa ääntään ennakkoluulottomasti ja monipuolisesti, opetuksesta vastaava Parviainen kiteyttää.

Opintokokonaisuus on tarkoitettu niin aloittelijoille kuin edistyneemmillekin laulajille. Parviainen uskoo, että kurssille hakee pääosin nuoria hevifaneja, mutta muutkin kokeilunhaluiset lauluharrastajat voivat siitä kiinnostua.

Hevilaulussa äänentuottaminen on vähän kuin pesäpallolyönti: mitä rennompi sen parempi, mutta palloa pitää lyödä."

Hevilaulu on vaativa tyylilaji, koska siinä pitää käyttää voimakkaita äänentuottotapoja.

– Kun kaksi laulua laulat, ei tule kuin pullanmuruja suusta, Tuovinen kuvaa laulutyylin raskautta.

– Hevilaulussa äänentuottaminen on vähän kuin pesäpallolyönti: mitä rennompi sen parempi, mutta palloa pitää lyödä, Parviainen maalailee.

Tuovisen mielestä hevissä ja oopperalaulussa on paljon samaa.

– Molemmissa on teatraalisuutta. Yhteneväisyyksiä on myös siinä, miten ääni soi ja miten se tuotetaan. Molemmat vaativat tietynlaista hengitystekniikkaa: ääni lähtee keskivartalon lihaksista, ei kurkusta, Tuovinen selittää.

Pitääkö heviä aina laulaa kovaa ja korkealta?

– Voi myös vetää kovaa ja matalalta, naurahtaa Parviainen, joka on laulanut monissa bändeissä, kuten Soulcagessa.

Helsinkiläismies vetää hevilaulukurssia myös Etelä-Helsingin kansalaisopistossa Toimelassa. Siellä kurssi pidettiin jo viime vuonna.

Vantaan aikuisopiston hevilaulukurssille haetaan ilmoittautujia 15. elokuuta kello 13 alkaen.

– Kristallipallo on aina huurussa uutuuksista, mutta vähän kutkuttaisi, että tämä toteutuu, Tuovinen ennakoi.

Toteutuakseen kurssille tarvitaan vähintään 11 ilmoittautujaa. Jos siitä tulee hitti, aikuisopistossa järjestettäneen syksyllä toinen samanlainen opintokokonaisuus.

Heviä, leivontaa ja twerkkausta

Hevilaulukurssi lienee Vantaan aikuisopiston erikoisin syyskurssi. Kurssi aiotaan järjestää Tikkurilan opistotalossa 29.9., 6.10. ja 13.10. klo 11–15.15. Mukaan mahtuu enintään 12 osallistujaa. 15 tunnin kurssin hinta on 36 euroa. Heviopetus tapahtuu ryhmässä siten, että jokainen laulaa vuorollaan ja muut kuuntelevat. Kurssilla tehdään ”epäterveellisen kuuloisia” ääniharjoitteita.

Muuta erikoisempaa syksyn kurssitarjontaa edustavat leivontakoulu, jossa saa koostaa oman opintokokonaisuuden, Picassoon keskittyvä ilmainen luentosarja sekä twerkkaus.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Aikuisopiston kestosuosikki yllättää – "Vetää ihmisiä jonoksi asti"8.8.2018 19.02
Aikuisopisto räväyttää: Nyt pyöritetään peppua kurssilla – katso video!11.8.2017 20.50

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu