Minne mennä

Huippusuosittu Poliisin päivä -tapahtuma täyttää jälleen Jokiniemen

Poliisin päivä -tapahtuma on suunnattu koko perheelle.

Arkisto/Tiina Örn

Keskusrikospoliisin talossa ja sen piha-alueella vietettävä Poliisin päivä on ollut yleisömenestys. Päivässä on nähty parhaimmillaan jopa liki 10 000 osallistujaa. Tänä vuonna päivää vietetään tulevana lauantaina 25. elokuuta kello 10–15.

Paikalla on muun muassa tuttu sankarikoira Börje, joka esiintyy poliisikoiranäytöksessä. Yleisölle on tarjolla kyberhaaste ja pihalla soittaa livebändi.

Lapsille puuhaa tarjoavat dekkarirata ja poliisihaalarirasti. Tapahtumassa pääsee tutustumaan myös poliisihevosiin, poliisin ajoneuvoihin ja välineistöön.

Päivän aikana jaetaan maksuttomia lippuja kierrokselle KRP:n Rikosmuseoon. Normaalisti yleisöltä suljetussa museossa on taideväärennöksiä ja rikoksiin liittyviä historiallisia esineitä. Museoon pääsee turvallisuussyistä päivän aikana vain rajattu määrä ihmisiä.

KRP-talo sijaitsee osoitteessa Jokiniemenkuja 4.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Minne mennä

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu