Urheilu

Kiekkoilija loi MM-kisojen logon

Tapiolan urheilupuiston jäähalleissa pelataan ensi huhtikuussa kaikkiaan 29 ottelua, kun kymmenen joukkuetta ratkoo paremmuuksia naisten jääkiekon MM-kilpailuissa.

Leijonat.fi

Naisten jääkiekon MM-kisat järjestetään Espoossa 4.–14. huhtikuuta ensi vuonna.

Kisoja varten on suunniteltu logo. Sen on luonut pelaamisen ohella graafista suunnittelua opiskellut Michelle Karvinen.

Naisleijonien hyökkääjälle kisalogon suunnittelu oli kunniatehtävä.

– Kun mahdollisuus logon suunnitteluun tarjoutui, en epäröinyt hetkeäkään. On huikea juttu saada suunnitella logo oman lajinsa MM-kisoille samalla, kun valmistaudun kisoihin pelaajana.

Hän halusi siihen kaksi väriä, sinisen ja valkoisen, sekä puita, koska ne kuuluvat hänen mielestään Suomeen ja suomalaisuuteen. Logossa oleva pelaaja näyttää kiekkoilevan ulkona järven jäällä.

– Pelaajan varjossa näkyy numero 13. Sillä kunnioitan pelaamistaan yhä jatkavaa Riikka Välilää, kertoo Luulajassa uraansa jatkava Karvinen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Urheilu

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu