Puheenaihe

Koulurauhaa julistettiin ensimmäistä kertaa Vantaalla – "Kiusaaminen on nykyään enemmän henkistä kuin fyysistä"

Koulurauhaa julistettiin 2 200 lapsen ja nuoren edessä.

Tero Vähämäki

– Kiusaaminen on ihan hirvittävää. Siihen pitää puuttua, presidentti Sauli Niinistö toteaa videotervehdyksessään. Yleisö kuuntelee.

Vantaan Energia-areenalla julistettiin keskiviikkona koulurauhaa 2 200 lapsen ja nuoren edessä. Kyseessä on 28. kerta, kun koulurauhaa julistetaan Suomessa.

Tapahtuma järjestettiin ensimmäistä kertaa Vantaalla.

Niinistön puhe vaikutti varmasti moniin, mutta tapahtuman suurimmat aplodit sai Kiti Kokkosen suosittu Putous-hahmo Tanhupallo, joka viihdytti yleisöä omaan lapsenomaiseen tyylinsä.

Kalevauva.fi, ensimmäisen virallisen keikkansa heittänyt Idols-voittaja Anniina Timonen sekä lasten omat bändit huolehtivat myös yleisön viihtymisestä.

Tapahtuman virallinen anti oli kuitenkin huomattavasti vakavampi. Kiusaaminen on liian monelle nuorelle ja lapselle arkipäivää.

– Nykyään kiusaaminen on enemmän henkistä kuin fyysistä, Peltolan koulua käyvä Kasper, 15, sanoo.

– Meidän koulussa on käytössä KiVa-ohjelma (kiusaamisen vastainen toimenpideohjelma), joten opettajat puuttuvat aktiivisesti, jos näkevät jotain kiusattavan. Myös oppilaat puuttuvat syrjintään herkästi.

Martinlaakson lukiota käyvien Julian, 18, ja Ennin, 16, mielestä kiusaaminen on vähentynyt lukioon siirryttäessä. Molemmat yrittävät estää kiusaamista myös omilla teoillaan.

– Kiusaaminen on ehkä nykyään enemmän syrjintää ja selän takana puhumista, Julia kertoo.

– Itse yritän mennä usein puhumaan, jos näen jonkun puolitutun syömässä yksin.

Mannerheimin Lastensuojeluliiton järjestämän tapahtuman teemana olikin se, että jokainen voi omalta osaltaan vaikuttaa kiusaamisen vähentämiseen.

– Halusimme, että tämän vuoden Koulurauha-julkistuksessa tulee esille vaikuttamisen erilaiset keinot. Kaikki ihmiset eivät ole samanlaisia, joten eivät ole vaikuttamisen keinotkaan, Matilda Hoviniemi kertoo Sinä voit vaikuttaa – Hymykin auttaa -kampanjasta.

Koulurauhan yhtenä tavoitteena on, että kaikilla kouluyhteisön jäsenillä on hyvä olla omassa oppilaitoksessaan.

– Vantaalla hyvinvointi on yksi strateginen kärki. Teemme työtä sen eteen, että kukaan ei jäisi yksin ja eikä ketään kiusattaisi koulussa. Koulurauha tukee hienolla tavalla hyvinvointityötämme perusopetuksessa. Vahvistamme seuraavien vuosien aikana kouluissa oppilaiden sosiaalisia taitoja sekä tunnetaitoja, mikä todennäköisesti vaikuttaa myös koettuun koulurauhaan, Vantaan johtava koulupsykologi Tuija Harakka kertoo.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Myyrmäessä julistetaan koulurauha koko maahan – Vantaa tuo perinteeseen "oman jutun"19.8.2018 07.15

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu