Puheenaihe

Mies löi toista miestä takaapäin kasvoihin Tallinnanaukiolla – poliisi etsii nuorta tekijää

Kuvituskuva.

JOHANNA ERJONSALO

Helsingin poliisilaitos pyytää havaintoja Itäkeskuksen Tallinnanaukiolla viime sunnuntaina 19. elokuuta tapahtuneesta lyönnistä.

Poliisin mukaan tuntematon mies löi toista miestä voimakkaasti takaapäin kasvoihin aukiolla olevalla taksitolpalla. Lyöjä poistui juosten paikalta. Poliisi ei tiedä, kuka lyöjä on. Uhri on vuonna 1990 syntynyt mies.

– Tapahtumat saivat alkunsa noin aamukolmen aikaan. Valvontakameratallenteelta selviää, että uhri sekä teosta epäilty seisoskelevat läheisen ravintolan edustalla. Epäilty tuijottaa ensin uhria ja lähtee sitten seuraamaan uhria tämän kävellessä kohti taksitolppaa. Epäilty juoksee kohti uhria ja lyö häntä takaapäin siten, että uhri kaatuu kadulle, kertoo rikoskomisario Reijo Enqvist Helsingin poliisilaitokselta.

Jo saatujen havaintojen perusteella epäilty on nuori, keskipituinen ja hoikka. Hänellä on lyhyet, tummat hiukset ja hän on parraton. Tapahtumahetkellä miehellä oli yllään sininen pikeekauluspaita, jossa on rinnan kohdalla pilkkuja.

Poliisi pyytää tapahtumaan tai rikoksesta epäiltyyn liittyvät mahdolliset havainnot ja vihjeet numeroon 029 547 5019 tai sähköpostitse laura.vehmaan-kreula(at)poliisi.fi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu