Puheenaihe

Suomalaispariskunnan lento myöhästyi 29 tuntia – tämä sähköposti sai lentoyhtiön maksamaan 1 200 euroa

Norwegian-lentoyhtiö maksoi korvaukset pariskunnalle mukisematta.

Armi Suojanen

New Yorkissa tammikuussa matkalla ollut suomalaispariskunta yllättyi kotiinlähtöpäivänä, kun Norwegian-lentoyhtiöltä tulleen tekstiviestin mukaan lento myöhästyisi selvästi aikataulusta.

DY7006-reittilennon ilmoitettiin olevan ensin 18 tuntia myöhässä aikataulusta teknisten ongelmien vuoksi. Tämä tarkoitti, että lento lähtisi vasta seuraavana päivänä. Pariskunta otti yhteyttä Norwegianiin, joka kertoi, että lentoyhtiö korvaisi hotelliyön sekä ateriat ja välipalat lentoa odottaessa, kunhan ne olisivat kohtuullisen hintaisia.

Seuraavana päivänä yhtiö ilmoitti, että kone olisi vielä tämän päälle kahdeksan tuntia myöhässä. Lopulta lento peruttiin kokonaan ja korvattiin espanjalaisen Wamos-lentoyhtiön koneella. Pariskunta pääsi vihdoin määränpäähänsä, mutta 29 tuntia alkuperäisestä aikataulusta myöhässä.

EU:n EC261/2004 -asetuksen mukaan lentomatkustajat ovat oikeutettuja rahalliseen korvaukseen, mikäli lento on myöhässä yli kolme tuntia. Jos lento on EU:n ulkopuolelta lähtevä tai saapuva ja yli 3 500 kilometrin mittainen, korvauksen määrä on 600 euroa matkustajaa kohti. Trafin sivuilta oleva korvaustaulukko kertoo muiden korvaussummien perusteet.

Pariskunta lähetti heinäkuussa Norwegianin asiakaspalveluun sähköpostin, jossa he vaativat 600 euron korvaussummaa vedoten EU:n asetukseen, myöhästymisaikaan ja lennon pituuteen. Sähköpostin liitteenä oli EU:n virallinen valituskaavake täytettynä ja allekirjoitettuna. Koko kirjeen voit lukea jutun alapuolelta.

Puolitoista kuukautta sähköpostin lähettämisestä lentoyhtiö vastasi sähköpostiin ja hyväksyi korvausvaatimuksen. Pariskunta saa korvauksia 600 euroa matkustajaa kohti eli yhteensä 1 200 euroa.

Etelä-Suomen Media kertoi eilen lentoyhtiö Finnairin oikeusjutusta, jossa lentoyhtiö jätti maksamatta 600 euron korvaukset naiselle, jonka lento Kööpenhaminasta Bangkokiin oli myöhästynyt vuonna 2015 noin neljä tuntia teknisen vian vuoksi.

Helsingin hovioikeus vahvisti keskiviikkona käräjäoikeuden tuomion, joten Finnair joutuu maksamaan 600 euron korvaukset viivästyskorkoineen sekä yli 2 700 euroon nousevat oikeudenkäyntikulut.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Finnair vetkutteli 600 euron viivästyskorvauksessa – matkustaja haastoi lentoyhtiön oikeuteen ja voitti tuhansiin euroihin paisuneen riidan29.8.2018 10.20
"Finnairin toiminta häpeällistä" – Kuluttajaliitto kovistelee mustalle listalle joutunutta lentoyhtiötä avoimella kirjeellä17.11.2017 08.54

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu