Puheenaihe

Itäkeskuksen uimahalliin tulee unisex-pukuhuone, tavoitteena ehkäistä häirintää – "On ollut rankkojakin tapauksia"

Itäkeskuksen uimahalliin mahtuu kerralla noin 1000 asiakasta. Kuvituskuva.

Sanna Jompero

Helsingin Itäkeskuksen uimahalliin avataan tänä syksynä kaikille sukupuolille tarjoitettu unisex-pukuhuone.

Uudistuksen tavoitteena on kaupungin mukaan vähentää häirintää, jota kohtaavat nyt sukupuolivähemmistöt.

– Sukupuolivähemmistöön kuuluvat asiakkaat ovat kohdanneet rankkojakin häirintätapauksia liikuntapaikoissa ja tästä syystä liikuntapalvelut eivät ole monelle saavutettavia. Esimerkiksi sukupuoltaan korjaavan ihmisen liikuntaharrastus voi olla pitkään katkolla muiden asiakkaiden uhkaavan käytöksen takia, palveluohjaaja Miska Salakka Setan Transtukipisteeltä kertoo kaupungin tiedotteessa.

Seta on käynyt antamassa koulutusta uimahallin työntekijöille sukupuolivähemmistöön kuuluvien asiakkaiden kohtaamisesta, esimerkiksi miten työntekijät voivat puuttua häirintätapauksiin.

Unisex-pukuhuoneen arvioidaan auttavan myös vauvaperheiden ja liikuntarajoitteisten uimareiden uintiharrastusta, sillä avustajana voi olla toista sukupuolta oleva henkilö.

Pukuhuoneessa on 8 pukukoppia ja noin 40 kaappia. 

Aivaimen uimahallin alakerrassa sijaitsevaan huoneeseen voi pyytää kassalta. 

Pukuhuoneen opasteet uusitaan syksyn aikana ja huone saa paremmat varusteet vauvaperheiden käyttöön.

Maan alla sijaitseva Itäkeskuksen uimahalli otettiin käyttöön vuonna 1993. Hallissa on tiloja kahdessa kerroksessa, ja sinne mahtuu kerralla noin 1 000 kävijää.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Tarja Halonen nosti esiin kiusallisen ilmiön – Yle: ”En ole rauhassa edes uimahallin pukuhuoneessa”4.9.2018 08.40

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu