Puheenaihe

Hiekkaharjun uuden vesitornin käyttöönotto viivästyy selvästi

Vesitornin työmaalla tehdään tällä hetkellä pohjalaatan laudoitusta.

HSY

Hiekkaharjun uuden vesitornin käyttöönotto lykkääntyy selvästi suunnitellusta ajankohdasta. Syynä on se, että tornia ei ole päästy rakentamaan tavoiteaikataulun mukaisesti.

– Vesitornin työmaa on noin kolme kuukautta jäljessä alkuperäisestä aikataulusta. Tämä johtuu kevättalvella olleista liittojen välisistä työehtosopimusriidoista, selvittää hankkeesta vastaavan HSY:n projektipäällikkö Arto Mettinen.

Tornin rakentaminen käynnistyi viime vuoden syyskuussa. Tämänhetkisen arvion mukaan uusi vesitorni otetaan käyttöön syyskuussa 2019. Alun perin käyttöönottokuukaudeksi kaavailtiin ensi vuoden maaliskuuta.

Työmaalla tehdään nyt säiliön pohjalaatan laudoitusta.

– Aiemmin valettiin vesitornin jalka ja säiliön pohjalaatan palkit, Mettinen kertoo.

Eräs lukija hämmästeli Vantaan Sanomille, miksei rakenteilla olevassa tornissa ole enää valoja. Hänestä rakennelma on jo niin korkea, että siinä pitäisi olla valot lentoliikenteenkin takia.

Mettinen huomauttaa, että tornin huipulla on kyllä asianmukainen valaistus.

– Siellä on lentoestovalo, jonka toiminta on tarkastettu.

Valmis vesitorni on 46 metriä korkea, ja se sijoittuu jonkin matkaa jo puretun tornin itäpuolelle. Uuteen torniin voidaan varastoida 8 000 kuutiota vettä, eli 2 000 kuutiota enemmän kuin vanhaan. Uusi vesitorni on paikkavalurakenteinen, siinä missä vanha oli elementtirakenteinen. Uudella tornillaan HSY turvaa vedenjakelua Itä-Vantaalla, jossa väestö on kasvussa. Hanke maksaa 9,1 miljoonaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Hiekkaharjun vesitornin rakentaminen etenee aikataulussa: pian torni kurkottaa jo 46 metriin6.2.2018 06.20

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu