Puheenaihe

Häätöjen määrä tuplaantui Vantaan kaupungin vuokra-asunnoissa – "Ihmisten yleinen elämänhallinta on nyt hukassa"

ASUMINEN Häätöjen määrä VAV:n asunnoissa tuplaantui vuodessa.

VAV omistaa 10 500 vuokra-asuntoa, joissa asuu joka kymmenes vantaalainen. Kuvituskuva.

Veera Visuri

Vantaan kaupungin omistaman VAV Asunnot Oy:n asunnoista häädetään nyt väkeä ennätysmäistä tahtia.

Kun vielä viime vuonna VAV:n asunnoissa asuvista häätömääräys laitettiin täytäntöön maksamattomien vuokrien vuoksi 40 taloudessa, tänä vuonna pelkästään heinäkuun loppuun mennessä häätöjä suoritettiin tästä syystä jo 39.

Näiden tapausten lisäksi heinäkuun loppuun mennessä lähtöpassit sai VAV:n asunnoista esimerkiksi tulipalon tai häiritsevän elämän lisäksi 22 taloutta.

Mikäli häätötahti pysyy samalla tasolla, vuoden loppuun mennessä häätömääräys annetaan 70–80 vantaalaistalouteen.

Taustalta on löytynyt pikavippejä, maksuhäiriöitä ja päihdeongelmia."

Syyt paisuneisiin häätömääriin ovat VAV:n tiedossa.

– Ihmisten yleinen elämänhallinta on nyt hukassa. Välinpitämättömyys vuokrien maksamisen suhteen on lisääntynyt ja siksi myös näiden häätöjen määrä valitettavasti on päässyt lisääntymään, arvioi VAV:n toimitusjohtaja Teija Ojankoski.

– Kun olemme selvittäneet näitä tapauksia, taustalta on löytynyt pikavippejä, maksuhäiriöitä ja päihdeongelmia, hän lisää.

Ojankosken mukaan VAV Asunnot pyrkii puuttumaan esimerkiksi maksamattomaan vuokraan mahdollisimman pian.

– Jos vuokra on myöhässä kaksi viikkoa, me lähetämme kirjeen asukkaalle ja kerromme maksun myöhästymisestä. Jos maksua ei kuulu, soitamme jossain vaiheessa perään.

– Ennen kuin häätöön lopulta päädytään, yritämme auttaa asukasta mahdollisimman pitkälle. Ohjaamme asukkaan tarpeen mukaan hakemaan asumistukea tai kääntymään velkaneuvonnan puoleen.

Ohjauksesta huolimatta moni maksuahdingossa oleva ei reagoi vuokranantajan yhteydenottoihin mitenkään.

Kaupungin tukitoimet ovat Ojankosken mukaan estäneet häätöjen määrän räjähdysmäisen kasvun.

– Jos mitään näistä tukitoimista ei olisi käytössä, häätöjä olisi Vantaalla ainakin kolminkertainen määrä nykyiseen tilanteeseen verrattuna, Ojankoski laskee.

– Jokainen häätö on aina surullinen toimi, samoin jokainen häätö on myös erilainen. Toisinaan saattaa vasta loppusuoralla selvitä, että häädettävässä perheessä onkin alaikäisiä lapsia. Heistä tietenkin joudumme olemaan yhteydessä lastensuojeluun.

Toisinaan häätömääräys saatetaan piilottaa jopa omalta puolisolta.

– On käynyt niinkin, että puoliso on vasta haastemieheltä saanut kuulla, että häätö on edessä. Ne ovat tietenkin aina vaikeita tapauksia, Ojankoski huokaa.

Häädöt Vantaalla

Vantaan kaupungin asunnoista häädetään vuosittain kymmeniä perheitä.

Häätöjen määrä on tänä vuonna kaksinkertaistunut.

VAV Asunnot Oy:n asuntojonossa on nyt 5 300 hakijaa. Heistä noin sata saa vuosittain vuokra-asunnon.

VAV omistaa 10 500 vuokra-asuntoa, joissa asuu joka kymmenes vantaalainen.

Lähde: VAV Asunnot Oy

Lisää aiheesta

Asuntopomo sanoo suorat sanat Kelalle – Vantaan vuokra-asuntojonot paisuivat ennätyspitkiksi2.11.2017 13.42

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu