Puheenaihe

Nuorten omat järjestyksenvalvojat vähensivät kauppakeskuksen häiriöitä Vantaalla – "Turvallisuuden tunne on lisääntynyt"

KAUPPAKESKUS Häiriöt ovat vähentyneet tutustumisen ja juttelun avulla.

Nuorten oma järjestyksenvalvoja Tanja ja Securitaksen palveluesimies Janne Rinta-Kahila keskustelevat joka työvuorossa nuorten kanssa.

Marika Lumme

Myyrmannissa on työskennellyt alkuvuodesta nuorten omat järjestyksenvalvojat eli nojat. Myönteiset tulokset uudenlaisesta kokeilusta ovat yllättäneet niin kauppakeskuksen johdon kuin Securitaksen. Paikkojen rikkominen ja sotkeminen, roskaaminen, meluaminen sekä näpistelyt ovat vähentyneet vuoden aikana.

Securitaksen palveluesimies Janne Rinta-Kahila ei avaa näpistelymääriä tarkemmin, mutta sanoo niiden vähentyneen vuoden aikana selvästi.

– Myös liikkeistä kerätty palaute kertoo, että meno on rauhoittunut selvästi. Siisteystaso on nyt hyvä. Lisäksi turvallisuuden tunne kauppakeskuksessa on lisääntynyt, kertoo kauppakeskuspäällikkö Marja-Liisa Neuvonen Myyrmannista.

Myyrmannissa kiertää kaksi nojaa, Tanja ja Calle. Avaintekijä rauhallisemman yhteiselon löytymiseen on ollut keskustelu. Tanjan mukaan on ollut palkitsevaa löytää yhteinen sävel nuorten kanssa.

– Menemme juttelemaan ja kysymään kuulumisia. Olemme näin tutustuneet nuoriin ja tunnemme ison osan heistä nimeltä, ja he meidät, Tanja kertoo.

Kauppakeskuksen arjessa nuorten nimeltä tunteminen auttaa Tanjan mukaan niin hyvissä kuin haastavissa hetkissä. Juttelutuokiot vaikkapa päivän tapahtumista lisäävät luottamusta nuorten ja nojien välillä. Luottamus syntyy, kun nuoret ymmärtävät, että järjestyksenvalvojat haluavat heidän parastaan, eikä aina lähestytä vain torumalla. Toisaalta nimellä ohjeistaminen tilanteessa, jossa nuori vaikkapa tekee ilkivaltaa, tuntuu tehoavan hyvin.

– Nuoret tietävät, että jos käyttäytyy huonosti, siitä tulee seuraus. Nuoret kyllä kuuntelevat kun heitä lähestyy ystävällisesti, ja he ovat valmiita tekemään kompromisseja, Tanja kertoo.

Nuorten asialla

Myyrmannissa työskentelee kaksi nuorten omaa järjestyksenvalvojaa eli nojaa.

Kyseessä on Nuorten Palvelu ry:n, Cityconin ja Securitaksen yhteistyö, jossa nuorten häiriökäyttäytymiseen kauppakeskuksissa kiinnitetään huomiota uudella tavalla eli keskustelemalla ja tutustumalla nuoriin.

Nojia työskentelee Espoossa Isossa Omenassa ja Tampereella Koskikeskuksessa. Helsingin Vuosaaressa sijaitsevassa kauppakeskus Columbuksessa nojat aloittavat alkuvuodesta.

Myyrmannissa nojat kiertävät pääsääntöisesti eri vuoroissa, jolloin työntekijä on tiloissa valtaosan viikosta.

Lisää aiheesta

Myyrmannissa nuorten häiriökäyttäytymistä rauhoitetaan uudella keinolla – "Me välitämme"19.5.2018 07.15

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu