Paikallisurheilu

Vantaa Ducksin brassiankat kotiutuneet hienosti Korsoon

URHEILU Vantaa Ducks taipui tappioon, mutta brassivahvistus vakuutti.

Leo Jack työn touhussa avausottelussa kuopiolaista Savo Volleyta vastaan. Brasilialaisista riittää vielä iloa Korsossa.

Juha Jäntti

Lentopallon Mestaruusliiga pyörähti myös Vantaa Ducksin osalta käyntiin viikonloppuna.

Sarjan kärkikahinoihin povatut korsolaiset kärsivät avausottelussaan suoran 0–3-tappion (19–25, 18–25, 24–26) yhtenä mestarisuosikeista kauteen lähteneelle Savo Volleylle. Ankkalauma pelasi kesysti kaksi ensimmäistä erää, mutta nousi kolmannessa erässä taistelemaan voitosta.

Joukkueen otteissa näkyi kesken viime kauden vantaalaisten riveihin liittyneen Pasi Hyvärisen puuttuminen. Perhevelvollisuuksien vuoksi avausmatsin missannut Hyvärinen on mukana torstain ottelussa Akaa Volleyta vastaan.

– Luulimme, että suurimmat vaikeutemme olisivat hyppysyöttöjen vastaanotossa, mutta ongelmia olikin hyppyleijojen kanssa. Saimme oman syöttömme pysymään ruudussa kolmannessa erässä, ja vähällä oli, että olisimme saaneet erän kääntymään, joukkueen peräsimessä jatkava konkarivalmentaja Ismo Tuominen sanaili ottelun jälkeen.

Ducksien parhaana pelaajana palkittiin brasilialainen Thiago Maciel. Tuore vahvistus osoitti heti ensimmäisessä kilpailullisessa ottelussaan olevansa täsmävahvistus paikkaa neljän sakkiin havitteleville Ankoille. Aiemmin Tuomisen valmennuksessa pelannut Maciel houkutteli Vantaalle myös Leonardo Gomez Batistan eli Leo Jackin.

Elokuun alkupuolilla Helsinki-Vantaan lentokentälle laskeutuneet brassiankat Maciel ja Jack kertovat kotiutuneensa hyvin Korson Mikkolaan. Suomalainen sanavarastokin kehittyy päivä päivältä.

Brasilialaiset kertovat joukkueen kovan tavoitteen motivoivan heitä.

– Se vaatii koko porukalta kovaa harjoittelua ja työtä, hakkurina pelaava Maciel sanoo.

Suomen luonto ja suomalaisen hyvän elämän ainekset kiehtovat heitä molempia. Vaatimattomilla brasseilla on kovat tavoitteet urheilussa, mutta elämässä riittää, että pysyy onnellisena.

– Unelmani on olla onnellinen niin pelatessa kuin elämässäkin. Haluan olla perheelleni esimerkki, Jack kertoo.

Macielin unelmiin kuuluvat terveys ja halu auttaa muita ihmisiä. Suomalaisista sanoista kiitos on jo tarttunut kummankin arkikieleen. Kaksikko saaneekin kiitosta joukkuekavereiltaan, mikäli jatkaa hyviä otteitaan.

Lentopallon Mestaruusliiga

Joukkueet: Akaa Volley, Etta Oulu, Hurrikaani Loimaa, Kokkolan Tiikerit, Raision Loimu, Savo Volley, Team Lakkapää, Vantaa Ducks ja VaLePa.

Sarjassa pelataan nelinkertainen runkosarja (32 ottelua). Runkosarjassa sijoille 1–8 päätyneet joukkueet selviävät pudotuspeleihin.

Runkosarjassa viimeiselle sijalle päätynyt joukkue pelaa kaksinkertaisen sarjan 1-sarjan finaaliin selvinneiden joukkueiden kanssa. Kaksinkertaisen karsinnan ensimmäiseksi ja toiseksi sijoittuneet joukkueet voivat anoa liigapaikkaa.

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikallisurheilu

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu