Puheenaihe

Kuva: Taas kolari vaarallisessa risteyksessä Jumbon lähellä – "Mopoilijalla verta kasvoissa"

Kauppakeskus Jumbon lähellä sattui tiistaina liikenneonnettomuus, jossa osallisina olivat mopo ja avolava-auto.

Jari Pietiläinen

Mopon kuljettaja sai vammoja tiistaina avolava-auton ja mopon kolarissa Vantaan Veromiehessä.

Turma sattui Rälssitien ja Äyritien risteyksessä kello 12.45 aikaan. Samassa risteyksessä on sattunut vuosien varrella useita liikenneonnettomuuksia.

Silminnäkijä kertoo Vantaan Sanomille, että mopoilija ajoi kauppakeskus Jumbon suunnasta Rälssitietä pitkin. Ehätettyään Äyritien risteykseen mopoilija kolaroi Äyritietä ajaneen avolava-Fordin kanssa.

Risteyksessä on väistämisvelvollisuus Äyritietä ajaville ajoneuvoille.

Silminnäkijän mukaan mopoilija ajoi kovaa vauhtia. Silminnäkijä arvioi, että mopoilija törmäsi lava-auton peräosaan tai lavaan.

Mopoilija kuljetettiin paikalta ambulanssilla jatkohoitoon. Paikalla olevan Vantaan Sanomien toimittajan mukaan mopoilijalla oli verta kasvoissaan. Toimittajan mukaan hän pystyi kuitenkin liikuttamaan raajojaan. 

Paikalle on hälytetty pelastustauslaitoksen ohella myös poliisi, joka selvittää tapahtumien kulkua parhaillaan.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Taas rytisi henkilöautojen pelti Jumbon lähellä14.12.2016 12.26
Taas rytisi Vantaalla – Onko tässä kaupungin vaarallisin risteys?17.8.2015 12.37

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu