Puheenaihe

Yli 450 suomalaista jonottaa elintärkeään leikkaukseen – riittämättömäksi arvosteltu laki voi viedä hengen

Elinsiirtoleikkaukseen jonottaa tälläkin hetkellä satoja suomalaisia. Lakimuutos helpottaisi leikkausten toteuttamista.

ESM arkisto

Siirrettävistä elimistä on Suomessa jatkuva pula. Esimerkiksi munuaisensiirtoleikkaukseen jonottaa tällä hetkellä runsaat 450 suomalaista. 

Viime vuonna uuden munuaisen sai 240 ihmistä, eivätkä kaikki ehdi saada uutta elintä ajoissa, kertoo Munuais- ja maksaliitto.

Elinsiirtojen määrää rajoittaa jatkuva pula siirtoon soveltuvista elimistä.

Suomalaisten mielestä myös muun kuin aivan lähiomaisen tulisi voida luovuttaa munuaisensa, selviää Munuais- ja maksaliiton teettämästä tuoreesta kyselystä. Sote-uudistuksen jalkoihin jäänyt kudoslakimuutos antaisi myös serkulle tai hyvälle ystävälle mahdollisuuden auttaa läheistään. 

Terve, täysi-ikäinen ihminen voi nykyisin luovuttaa toisen munuaisensa läheisensä sairauden hoitoon. Suomen laki kuitenkin antaa käytännössä vain vanhemman tai sisaruksen sekä samassa osoitteessa asuvan puolison toimia luovuttajana.

Munuais- ja maksaliitto, elinsiirtolääkärit ja erikoislääkäri kansanedustaja Sari Tanus (kd.) ovat vaatineet lain muutosta niin, että munuaisen voisi luovuttaa myös esimerkiksi täti, serkku tai jopa hyvä ystävä. 

Liiton teettämässä gallupkyselyssä runsaat 80 prosenttia suomalaisista kannattaa lain muutosta. Vain kaksi suomalaista sadasta vastusti sitä, mutta joka kuudes oli vailla mielipidettä. 

Kantar TNS toteutti tutkimuksen syyskuussa. Liiton vuotta aikaisemmin tehdyssä kyselyssä 87 prosenttia olisi myös valmis tositilanteessa auttamaan läheistään luovuttamalla munuaisensa.

Tanus teki lakialoitteen kudoslain muutoksesta jo kesällä 2016. Aloitteen allekirjoitti 116 kansanedustajaa. Tämän vuoden alussa hallitus antoi esityksen uudesta kudoslaista eduskunnalle. Lain piti tulla voimaan elokuun alusta, mutta sen käsittely on jäänyt sote-uudistuksen jalkoihin.

– Laki ei saa olla esteenä parhaalle hoidolle, mikä tässä tapauksessa vielä säästää yhteiskunnan verovaroja. Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus ei saa jyrätä alleen kaikkea muuta, Tanus korostaa.

– Monet odottavat kiihkeästi munuaisen luovuttajaa. Osalla sopiva luovuttaja on jo tiedossa, kunhan vain lakimuutos mahdollistaisi luovutuksen, Tanus sanoo.

Elinsiirtoviikkoa vietetään 8.10.–13.10.2018

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Vihreiden kansanedustajan syöpä uusiutui – menettää toisenkin munuaisensa16.8.2018 09.46
Munuaisen voi jatkossa antaa myös ystävälle – lakimuutos etenee19.4.2018 06.45

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu