Puheenaihe

Vantaa selvittää saavatko lapset riittävästi tukea kouluissa ja päiväkodeissa – kysely tällä viikolla 5.–9. luokkalaisille

Vantaan kaupunki selvittää kolmiportaisen tuen riittävyyttä tekemällä kyselyn muun muassa huoltajille ja vantaalaisille yläkoululaisille.

Riitta Ketola

Vantaan kaupunki selvittää vanhempien, oppilaiden sekä koulujen henkilökunnan kokemuksia tuen riittävyydestä.

Kyselyn saavat tällä viikolla 5.─9. luokkalaiset. Lokakuun aikana portaittain kysely lähetetään perusopetuksessa, varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa olevien lasten huoltajille sekä ammattiopisto Varian opiskelijoille ja huoltajille.

Koulujen ja päiväkotien henkilökunta on vastannut kyselyyn aiemmin syksyllä.

Kyselyn toteuttaa Helsingin yliopiston Koulutuksen Arviointikeskus. Vastaukset annetaan nimettöminä. Selvityksen tulokset valmistuvat helmikuun lopussa.

Vantaan perusopetuksen johtaja Ilkka Kalon mukaan kaupunki toivoo selvityksen antavan kattavan kuvan siitä, millaiseksi kolmiportaisen tuen tuen järjestäminen on Vantaalla koettu. Perusopetuksen kolmiportaisessa tuessa oppilas voi saada yleistä, tehostettua tai erityistä tukea koulunkäyntiin. Vastausten perusteella kaupungin mukaan tehdään ratkaisuja tuen kehittämisestä.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu