Puheenaihe

Jos keskiviikon 16 asteen lämpö miellytti, samaa on luvassa lisää – sunnuntaista viikon lämpimin päivä?

Viikonlopusta on tulossa poikkeuksellisen lämmin.

Juha Perämäki

16 asteen lämpötila ylittyi keskiviikkona pääkaupunkiseudulla, ja pian voidaan puhua poikkeuksellisesta lokakuusta.

Korkeimmat lämpötilat mitataan näillä näkymin sunnuntaina, mutta sää jatkuu ensi viikollakin normaalia lämpimämpänä.

Ilmatieteen laitos twiittasi keskiviikon lämpötiloista näin:

Loppuviikolla hätyytellään ennätyksiä.

– Sumua kehittyy keskiviikon ja torstaina välisenä yönä melko paljon, ja menee jonkun aikaa, ennen kuin virtaus saa sen hälvennettyä. Torstai voi sen takia olla vähän pilvisempi kuin keskiviikko, mutta päivällä on lämmintä kuitenkin sellaiset 11–12 astetta, kertoo Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Jari Tuovinen.

– Perjantaina virtaus näyttäisi voimistuvan, ja sumuisen yön jälkeen voisi aurinko tulla jälleen näkyviin ja lämpötila voi nousta suunnilleen keskiviikon lukemiin eli 15–16 asteeseen.

Lämmintä ilmaa Puolasta ja Saksasta kohti Suomea puhaltava virtaus vain voimistuu Tuovisen mukaan viikonloppuna.

Lauantaina ylä- ja keskipilvet saattavat haitata auringon näyttäytymistä, mutta lämpötila nousee silti 15–16 asteeseen.

Sunnuntaina navakka etelätuuli pitää huolen siitä, että päivästä tulee lauantaita lämpimämpi.

Tuovisen mukaan 15–18 astetta on sunnuntaina täysin mahdollinen lukema, tosin niin, että korkeimmat lämpötilat mitattaisiin Oulun korkeudella.

– Alkuviikkoonkin on silti etelässä vielä 15 astetta tarjolla, Tuovinen toteaa.

– Sää on hyvin kuiva. Utuisina aamuina matalalla roikkuvat pilvet voivat vähän tihkua, mutta muuten on poutaista. Erinomaista ulkoilusäätä olisi siis luvassa.

15–16 asteen lämpötilat lokakuun puolivälissä ovat Ilmatieteen laitoksen ilmastokeskuksen meteorologin Ville Siiskosen mukaan epätavallisia.

– Yleensä lämpötilat Uudellamaalla ovat tähän aikaan 8–10 asteen vaiheilla. Jos ennuste toteutuu, voidaan tosiaan puhua vuodenaikaan nähden poikkeuksellisen lämpimästä säästä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

15 asteen muutos säässä – ensin pakkasta, mutta sitten sääkartan väri vaihtuu tyystin toiseen4.10.2018 10.15
Kesän viimeinen hellepäivä tuli ennätysmyöhään – Yölläkin vuodenaikaan nähden korkeat lämpötilat9.9.2018 11.24
Takana syyskuun lämpimin yö – Mittausasemilla rikottiin lämpöennätyksiä8.9.2018 11.49

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu