Viihde

Leffa-arvio: Markku Pölösen Oma maa on yhtä lailla rakkaustarina kuin selviytymisdraamakin

Antti Virmavirta ja Oona Airola Oma maa -elokuvassa, joka kertoo ajanjaksosta sodan päättymisestä vuonna 1945 olympiavuoteen 1952.

Jouko Piipponen

Markku Pölösen elokuvaohjaajan ura joutui katkolle kymmenen vuotta sitten heikosti menneiden Lieksan (2007) ja Ralliraidan (2009) takia. Takkiin tuli taloudellisesti, meni talot ja lähti vaimokin.

Pölönen alkoi vähitellen hahmotella kymmenosaista televisiosarjaa, joka ajoittuisi sotien jälkeiseen aikaan eli niin sanottuun jälleenrakentamisen vuosiin 1945–1952.

Sarja ei saanut tuotantotukea, mutta parituntinen Oma maa -elokuva sai.

Käsikirjoitusavuksi tuli kirjailija Antti Heikkinen ja dramaturgiksi elokuvakäsikirjoitusta muusikon uran ohella opiskeleva Paula Vesala.

Naisnäkökulma on elokuvassa selkeän vahva ja korostettu. Naiset ovat se tukipilari, joka pitää elämänmenon hallinnassa miesten potiessa omia henkisiä kipujaan.

Elokuvan keskiössä on leipomoa pyörittävä Malmbergin perhe, joka on sodassa menettänyt ainoan poikansa. Perheen tytär Anni (Oona Airola) ihastuu veljensä taistelutoveriin Veikkoon (Konsta Laakso), joka jouluaattona palauttaa Malmbergin sodassa palvelleen hevosen takaisin kotiinsa.

Annin isä (Antti Virmavirta) haluaisi tyttärelleen paremman kohtalon kuin lähteä tällaisen sodassa haavoittuneen tyhjätaskun matkaan.

Omapäinen Anni ja Veikko hankkivat Pohjois-Karjalasta valtion sotakorvauksena osoittaman kylmän tilan, jota he alkavat raivaamaan asuttavaksi: kaadetaan metsää, raivataan pellot ja rakennetaan talo.

Oma maa on rakkauselokuva, selviytymistarina melodraamallisin maustein. Elämä on ankaraa, toimeentulo niukkaa, mutta rakkaus jalostaa ja yhdessäolo kasvattaa. Anni ja Veikko ovat hieman kuin Aatami ja Eeva paratiisissa, siihen asti kunnes paha luikertelee viinan muodossa heidän väliinsä.

Markku Pölönen ohjaa levollisen rauhallisesti. Tempo on verkkainen ja antaa tilaa Konsta Sohlbergin komealle kuvaukselle, jossa suomalainen maisema näyttäytyy kauneimmillaan. Musiikin säveltänyt Pessi Levanto tukee hyvin kuvaajan ajatusta. Ollaan ikään kuin menneen maailman jalanjäljissä vanhan SF-elokuvan hengessä.

Omassa maassa näytellään erinomaisen hyvin. Oona Airola hurmaa herkän sielukkaalla valkokangaskarismallaan ja Konsta Laakso on ilahduttavan miellyttävä uusi miesnäyttelijä, jolla ajatus on hyvin läsnä. Pääparin välillä on hyvä kemia.

Tärkeät sivuroolit, kuten Mika Nuojua naapurin alkoholisoituneena aikamiespoikana tai Arto Heikkilä naapurin auttavaisena Verttinä, jäävät mieleen persoonallisen hienoina töinä. Valkokangasdebyyttinsä tekee myös ansiokkaasti kirjailija Antti Heikkinen viinaanmenevänä tukkilaisena.

Elokuvan dramaturgiassa näkee, että se on alun perin ajateltu pitkäksi tv-sarjaksi. Alkupuoli menee varsin mallikkaasti, kun keskitytään nuoren parin elämään ja työhön. Sitten uusia ihmisiä tulee nopeaan tahtiin. Motiivit ja hahmot jäävät etäisiksi.

Viinan kirotkin tulevat kuin kirkkaalta taivaalta, ja juomisen seuraukset tuntuvat tässä konseptissa vähän liiankin yllätyksellisiltä. Katsoja ajattelee, että tarinasta puuttuisi palanen. Käsikirjoituksessa tulee kiire saattaa se tyylikkäästi loppuun.

Oma maa jää elokuvana kuitenkin positiivisen puolelle. Uskoisin, että se on juuri sellainen teos, jota Suomen kansan syvät rivit tulevat katsomaan. Siinä on kosketuspintaa, muistoja menneisyyden Suomesta ja hyvää, vahvaa naiskuvaa.

Tervetuloa takaisin, Markku Pölönen.

Olli-Matti Oinonen

***

Oma maa

Ohjaus: Markku Pölönen.

Käsikirjoitus: Markku Pölönen ja Antti Heikkinen.

Näyttelijät: Oona Airola, Konsta Laakso, Antti Virmavirta, Marjaana Maijala, Mika Nuojua, Hannu-Pekka Björkman, Sanna-Kaisa Palo, Marja Packalén.

Tuotanto: Rimbo Salomaa, Markus Selin ja Jukka Helle, Solar Films.

Genret: Draama.

K7.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Viihde

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu