Puheenaihe

Näin voi käydä täydennysrakentamisessa: Uusi talo nousee maiseman eteen

RAKENTAMINEN Näkymät vanhoissa taloissa muuttuvat kaupungin tiivistyessä.

Liisa Aarnin kotitalon eteen Laajavuorentielle rakennetaan 7-kerroksinen kerrostalo. Aarni on asunnut samassa talossa yli 40 vuotta.

Armi Suojanen

Martinlaaksolainen Liisa Aarni, 81, katsoo haikeasti keittiönsä ikkunasta. Kuudennesta kerroksesta aukea maisema, jossa näkyvät Martinlaakson voimalan piiput, rivi- ja kerrostaloja sekä runsaasti puita. Kaukana horisontissa siintää vielä Petikonhuippu.

Pian maisema on mennyttä, sillä Aarnin talon eteen, pysäköintipaikalle Laajavuorentien varteen nousee 7-kerroksinen asuinkerrostalo.

Kaikista kamalinta on, kun puut menivät."

Avaran maiseman menettäminen surettaa Aarnia, joka on asunut samassa, Saton omistamassa talossa vuodesta 1970.

– Kaikista kamalinta on, kun puut menivät, hän sanoo.

Puita, lähinnä mäntyjä, oli parkkipaikan yhteydessä.

– Tällainen asuminen ei ole tarkoitettu ihmiselle, hän huokaa.

Aarni harkitsee muuttoa ja on miettinyt sitä jo vuosia.

Vastaavanlaisia näkymien muutoksia on tapahtumassa eri puolilla Vantaata, kun kaupunkia täydennysrakennetaan.

– Tavoitteena on keskittää rakentamista keskustoihin, joukkoliikennevyöhykkeille ja palveluiden luokse. Yleiskaavan tavoitteena on täydennysrakentaminen, ei hajarakentaminen eikä uusien asuntoalueiden perustaminen, mikä on kallista, kiteyttää Länsi-Vantaan aluearkkitehti Timo Kallaluoto.

Myös asuinmuotojen monipuolistaminen asuinalueilla kuuluu tavoitteisiin.

Laajavuorentien vartta halutaan täydennysrakentamisella muokata korttelirakenteeltaan kaupunkimaisemmaksi, koska se on kaupunkikuvallisesti tärkeä alue.

– Muualla pyritään säilyttämään aluerakentamisen aikaista korttelirakennetta vehreine sisäpihoineen, sanoo asemakaavasuunnittelija Johanna Rajala.

Kallaluoto kertoo, että Laajavuorentien asemakaavamuutoksen tekoon sisältyi osallistumis- ja arviointisuunnitelma 2014.

– Rakentamista vastustettiin, mutta kaavasta ei jätetty muistutuksia eikä kaavasta valitettu.

Seitsenkerroksisen talon ahdasta rakentamispaikkaa (noin 3 100 neliötä) kritisoinneille Kallaluoto vetää esimerkkejä meiltä ja maailmalta.

– Martinlaaksossa pienin kerrostalotontti on 796 neliötä (Martinpolku 10) ja Kivistössä 601 neliötä (Topaasikuja 6). Helsingissä esimerkiksi Eirassa pienin kerrostalotontti on 407 neliötä ja Wienissä pienin tontti on kooltaan 150 neliötä.

Raiviosuonmäki täyttyy

Vuokra-asuntoyhtiö Sato myi Laajavuorentie 6:ssa olevan parkkipaikkatontin rakennusliike SRV:lle, joka rakentaa siihen 7-kerroksisen asuinkerrostalon.

Taloon tulee yhteensä 103 omistusasuntoa ja pysäköintilaitos.

AsOy Vantaan Neulansilmä valmistuu kesäkuussa 2020.

Sato myös rakennuttaa Raiviosuonmäelle lisää vuokra-asuntoja. Kaksi vanhaa taloa on purettu ja niiden tilalle rakennetaan kaksi uutta, isompaa taloa.

Aiemmissa taloissa oli yhteensä 94 vuokra-asuntoa ja uusissa 288.

Ensimmäinen talo valmistuu 2019 maaliskuussa ja toinen lokakuussa.

Sato on purkanut Martinlaaksossa jo aiemminkin vanhoja vuokratalojaan. Kukinkujalle tuli 110 vuokra-asuntoa aiemman 46:n tilalle.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Kerrostaloja rakennetaan nyt pysäköintipaikoille – Autopaikat keskitetään pysäköintitaloihin7.10.2018 07.20

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu