Ruoka

Ruokakuplassa ollaan yhdessä laatutietoisia eikä tuijoteta vain hintaa

RUOKA Bloggari Pia Alapeterin kiinnostus ruokaan sisältää sisäsyntyisen tarpeen tarinankerrontaan.

Ensitreffit alttarilla-ohjelmasta tutuksi tullut bloggari Pia Alapeteri satsaa ruokakaupassa laatuun.- Hinta ei ole minulle ykköskriteeri, mutta pidän kyllä kiinni ruokabudjetistamme, Alapeteri kertoo.

Teemu Kurko

Jos kaupan lihavalikoimasta ei löydy sopivaa luomua, Pia Alapeteri saattaa vaihtaa ruokasuunnitelmaansa ja suunnata takaisin hevi-osastolle. Hänelle raaka-aineet ovat tärkeitä eikä niiden hinta ole ykköskriteeri. Se on laatu.

– Kun elää kahden hyvätuloisen aikuisen taloudessa, on aika helppoa ajatella näin, Alapeteri naurahtaa.

– Ruokakuplassani laatuvaatimuksista kiinni pitäminen ei ole mitenkään erityistä. Samalla tavalla ajattelevia on ystäväpiirissämme paljon.

Yhteinen arvomaailma ruoan suhteen näkyy esimerkiksi siinä, että kaveriporukka tilaa joukolla kyyttöä tutulta tuottajalta. Myös Reko-ruokapiirin jäsenyys yhdistää samanhenkisiä.

Hinta ei kuitenkaan ole yhdentekevä asia. Alapeteri seuraa tarkasti kauppojen tarjouksia ja vertailee hintoja, mutta saattaa silti ostaa tuotteen, joka on selkeästi hintava.

Tärkeintä on kokea saavansa rahoilleen vastinetta.

Tarvittaessa toki käy niin, että järki ajaa tunteen edelle.

– Jos kuukauden ruokabudjettimme uhkaa mennä yli, nipistämme ensimmäisenä lihasta, Alapeteri kertoo.

– Kasvisruoka on selvästi edullisempaa.

Hän laskee pariskunnan kauppalaskujen olevan keskimäärin 300 euroa kuukaudessa.

Summa pysyy suhteellisen pienenä, koska molemmat syövät lounaan työpaikallaan. Lisäksi he käyvät pari kertaa kuukaudessa ravintolaillallisella.

Kasvisruokien suosimisesta huolimatta Alapeterin keittiössä valmistuu välillä myös lihaa sekä sisäelimiä.

Hän sanoo syövänsä puolisonsa kanssa "kaikkea, mutta kohtuudella".

Asenteesta on hyötyä etenkin ulkomaanmatkoilla, kun eteen kannetaan paikallisia erikoisuuksia.

– Jokaisessa ruokakulttuurissa on helmensä. Jos pitäisi valita yksi ylitse muiden, se olisi Italia. Teen usein pastaa, jota en vahingossakaan hukuta kastikkeeseen.

Makumatkat maailmalla ja arkiruokien reseptit ovat merkittävä osa Alapeterin Lyhyenä hetkenä -blogia.

Hän aloitti bloginsa vuonna 2015 keskittyen ensin ruokaan, mutta sittemmin aihepiiri on laajentunut.

Blogissa käsitellään avoimesti niin raha-asioita, parisuhdetta kuin vapaaehtoista lapsettomuuttakin. Väliin mahtuu koko kirjo ajatuksia elämästä eikä kirjoittaja pelkää panna persoonaansa peliin.

– Pidän blogia, koska minulla on sisäsyntyinen tarve tarinankerrontaan. Ruoka ja siihen liittyvät kertomukset ovat olennainen osa minua, Alapeteri miettii.

– Resepteissäni pyrin aina siihen, että ne ovat helppoja, hyviä ja jokaisen toteutettavissa.

Pia Alapeteri

Ikä: 42

Asuinpaikka: Helsinki

Ammatti: Sisällöntuottaja, kustannustoimittaja ja bloggaaja

Koulutus: Viestintätekniikan insinööri ja FM (suomen kieli)

Tuli tunnetuksi Ensitreffit alttarilla -ohjelman ensimmäisellä tuotantokaudella vuonna 2015.

Blogi: piapas.com

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Ruoka

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu