Puheenaihe

Martinlaakson uuden tornintalon huipulle tulee saunaosasto ja kattoterassi

Arkkitehdin havainnekuva Laajaniitynkuja 5:n uusista kerrostaloista näyttää, miten talot sijoittuvat toisiinsa nähden. Tornitalo kuvan etualalla oikealla.

Arkkitehdit Q4 Oy

Martinlaakson 1970-luvun talojen purkaminen jatkuu Laajaniitynkuja 5:ssä. Kiinteistö Oy M2-Kodit/Y-Säätiö haluaa purkaa tontilta loput viisi kolmikerroksista kerrostaloa ja rakentaa niiden tilalle neljä uutta kerrostaloa.

Niistä korkein eli 14-kerroksinen tornitalo on suunniteltu Laajaniitynkujan päähän. Talon ylimpään kerrokseen tehdään saunaosasto ja kattoterassi.

Kahdeksankerroksisia taloja rakennetaan kaksi ja niiden lisäksi yksi kuusikerroksinen lamellitalo eli pitkänomainen kerrostalo useine porraskäytävineen. Lamellitalo myötäilee Laajavuoren rinnettä ja keskelle uusia taloja jää iso piha.

Asuntoja taloihin tulee yhteensä 309.

Laajaniitynkuja 5:stä on jo purettu yksi vuonna 1974 valmistunut kolmikerroksinen asuinkerrostalo. Sen tilalle rakennetaan kolme kahdeksankerroksista taloa, joista ensimmäinen valmistui syyskuussa.

Kolmen ensimmäiseen kahdeksankerroksiseen taloon tulee asuntoja yhteensä runsaat sata.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Näin voi käydä täydennysrakentamisessa: Uusi talo nousee maiseman eteen1.11.2018 09.44
Martinlaakson puretun ostarin alue muuttuu "formulakortteliksi" – asumaan muutetaan ensi keväänä30.8.2018 07.05
Martinlaaksossa halutaan purkaa kerrostaloja – tilalle jopa 13-kerroksisia asuintaloja28.4.2018 07.35
Toimistoista halutaan tehdä asuntoja Martinlaaksossa15.4.2018 07.20

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu