Puheenaihe

Muistojen kirkko katoaa aikataulussa – "Tikkurila ei ole enää pikkukaupunkimainen"

Muutos   Kirkkoon liittyviä kirjoituksia kerätään edelleen.

Purkukauha on rouhinut kirkkoa aikataulussa. Kirkon purkaminen näkyy ohikulkijoille, vaikka työmaa-alue on eristetty aidoin.

Päivi Tuovinen

”Kyllähän se haikealta tuntuu, kun joudutaan purkamaan.” Näin päättyy yksi purettavaa Tikkurilan kirkkoa koskevista muistoista, joita seurakunta kerää.

– Ihmisillä on paljon vanhaan kirkkoon liittyviä muistoja, niitä on kerrottu minulle myös kasvokkain. Kirkon purku herättää haikeutta, mutta moni sanoo kokevansa iloa siitä, että Tikkurilan keskusta-alue uudistuu, toteaa Tikkurilan seurakunnan kirkkoherra Janne Silvast.

Uutta kirkkoa koskevat suunnitelmat herättävät edelleen keskustelua.”

Purkukauhan rouhiessa kirkkoa myös irtaimiston kohtalo on Silvastin mukaan herättänyt kysymyksiä.

– Jo aiemmin meiltä tiedusteltiin, mitä tapahtuu esimerkiksi kirkon sisällä olleille kristillisille symboleille ja kirkon valaisimille. Risti on otettu talteen jo hyvissä ajoin, samoin kahviossa olleet lampunvarjostimet.

Purku on edennyt aikataulussa ja kellotapuli puretaan näillä näkymin parin viikon päästä. Sen purkaminen ei ole keskeisellä paikalla ihan helppoa.

– Kirkkotapulin purkamiseksi on monenlaisia vaihtoehtoja, sanoo purkutöistä vastaavan Lujatalon työpäällikkö Rami Tapanainen.

Myös kellotapulin risti pyritään saamaan talteen ehjänä.

Unikkotien puoleisen Seurakuntien talon purkaminen alkaa todennäköisesti jo tällä viikolla. Silloin Unikkotien kirkon korttelin puoleinen jalkakäytävä poistuu käytöstä ja bussipysäkki siirretään. Joulukuun aikana alkavat Betanian matalan pohjoisosan purkutyöt. Tiloissa oli ennen Danske Bank.

Uutta kirkkoa koskevat suunnitelmat on jo lyöty lukkoon, mutta myös ne herättävät edelleen keskustelua, kertoo Silvast.

– Joidenkin mielestä uusi kirkko on muodoltaan liian terävä ja jotkut puolestaan sanovat, että juuri sellainen tarvitaan.

Kaupunkimaiseman muuttuminen herättää haikeutta  

Kirkon työmaan ohi kiirehtivä Tuula Vehanen toteaa, ettei hän jää kaipaamaan homeessa ollutta kirkkoa. Sen sijaan hän on kirkon purkamista seuratessaan pohtinut kaupunkikuvan muuttumista ja vihreiden keitaiden katoamista.

– Tikkurila ei ole enää pikkukaupunkimainen. Se on vielä vähän arvoitus, että viihdynkö täällä, jos tästä tulee hyvin vilkas paikka.

Uuden kirkon Vehanen toivoo tarjoavan kokoontumistilaa asukkaille ja paikan tapahtumille.

– Konserttien järjestäminen on keskittynyt Pyhän Laurin kirkkoon. Uudessa kirkossa on paljon potentiaalia – saa nähdä, toteutuuko se.

Muuttuuko Tikkurilan ilme jo liikaa?

Ei
68% (50 ääntä)
Kyllä
32% (23 ääntä)
Ääniä yhteensä: 73

Purkua voi seurata livenä

Seurakunta jatkaa edelleen Tikkurilan kirkkoon liittyvien muistojen keräämistä sähköpostitse: [email protected].

Muistoja voi lukea blogista osoitteesta: tikkurilantaivaanalla.blogspot.com.

Kortteliin on asennettu kamera ja videota kirkon purkamisesta voi seurata nettisivuilta: vantaanseurakunnat.fi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Tikkurilan Unikkoparkki poistui käytöstä – terveysaseman yhteydestä hävisi runsaasti autopaikkoja16.11.2018 08.40
Tikkurilan kirkon purku aiheuttaa muutoksia liikenteeseen – vähemmän parkkipaikkoja, kapeammat kadut13.11.2018 07.05
Tikkurilan kirkon korttelia myllätään nyt kovalla kädellä15.10.2018 11.41
Tikkurilan uudesta kirkkokorttelista tehtiin viimein päätös – "Synkkä piruntorjuntabunkkeri"19.6.2018 19.27

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu