Puheenaihe

Lapsen ainut lahja voi tulla joulukeräyksestä – "Monella itku on tullut"

JOULU Tieto mahdollisuudesta antaa lapselle edes yksi lahja, saa kyyneleet silmiin.

Diakonit Auli Kekoni ja Tarja Andersson kirjoittivat tällä viikolla lasten joululahjatoiveita pakettikortteihin Myyrmäen kirkkoon tulevaan joulukuuseen.

Marika Lumme

Sadat vantaalaiset lapset saavat tänä vuonna joululahjan Rakenna joulupuu -keräyksen kautta.

Vantaan seurakuntien järjestämän keräyksen lahjat menevät lapsille, jotka elävät vähävaraisissa perheissä, valtaosin toimeentulotuen varassa.

Ihanko totta, voinko antaa lahjan lapselleni?"

– Monelle keräyksen kautta saatu lahja on todennäköisesti ainut joululahja. Kun elää köyhyysrajan pinnassa, ei yksinkertaisesti jää rahaa lahjoihin, tai edes ruokaan, kertoo diakoni Auli Kekoni Vantaankosken seurakunnasta.

Vantaankosken seurakunta järjestää keräyksen Myyrmäen ja Kivistön kirkoissa. Pakettikortteihin on kirjattu 124 lapsen toiveet.

Ideana on, että kuka tahansa voi noutaa kirkossa sijaitsevasta kuusesta pakettikortin, jossa lukee lapsen sukupuoli, ikä ja toive.

Lahjat palautetaan kirkon toimistoon, josta ne jaetaan perheille ennen joulua.

Meikkinuken pää on tänä jouluna useamman lapsen toive. Kuva: Marika Lumme

Johtava diakoniatyöntekijä Tiina László sanoo, että tarvitsijoita on paljon enemmän. Seurakunnan työntekijöiden aika on kuitenkin rajallista ja lahjojen kerääminen sekä jakaminen useammalle ei ole mahdollista.

– Rajasimme aluksi pakettien määrän sataan. Nyt siitä on jo joustettu, László kertoo.

Lahjoja menee Vantaankosken seurakunnasta joulun alla noin 50 eri perheeseen. Lahjoja saavat lapset ovat perheistä, jotka ovat hakeneet seurakunnasta apua vuoden mittaan.

– He, jotka saivat lahjan viime vuonna, eivät saa tänä vuonna. Haluamme, että mahdollisimman moni voi kokea lahjan saamisen ilon, László toteaa.

Perheet ovat saaneet toimittaa seurakunnalle lahjatoiveen. Lahjojen saajia on tänäkin jouluna vauvasta aina 17-vuotiaaseen saakka.

– Kyllä monella itku on tullut, kun on kuullut mahdollisuudesta saada lahja. He kysyvät, että ihanko totta, voinko antaa lahjan lapselleni, Kekoni sanoo.

Rakenna joulupuu -keräys on järjestetty Vantaankosken seurakunnassa 2010-luvun alusta. Diakoni Tarja Andersson on osallistunut lahjakeräyksen järjestämiseen alusta alkaen.

Andersson sanoo lahjojen antamisen hetkien olevan erityisen koskettavia.

– Ihmiset arvostavat lapsilleen saamiaan lahjoja suuresti. He käsittelevät niitä varoen ja ihastelevat kauniita paketteja, Andersson kertoo.

Yksinhuoltajaisät ovat jääneet niin Kekonin kuin Anderssonin mieleen.

– Nyt mä voin antaa lahjan, sanoi yksi yksinhuoltajaisä, Kekoni kertoo.

Lászlón kokemuksen mukaan omaa avuntarvetta tai kiitosta ei monesti osata sanoittaa, eikä ole tarvettakaan.

– Ihmisten suuri kiitollisuus siitä, että voi saada lahjan lapselle, tulee ilmi monin tavoin. Joskus silmiin nousevat kyyneleet. Joskus taas tieto lahjasta on se, joka saa katseen nousemaan lattiasta. Siinä ei tarvita sanoja, László selvittää.

Joulukeräyksiä

Rakenna joulupuu -keräys käynnistyy kirkoissa sunnuntaina 2. joulukuuta messun jälkeen. Rakenna joulupuu on Espoon, Helsingin, Kauniaisten ja Vantaan seurakuntien joulukampanja. Seurakuntaan voi lahjoittaa myös ruokalahjakortteja sekä joulukukkia. Lisätietoa www.vantaanseurakunnat.fi.

Valtakunnallinen Joulupuu-keräys on käynnissä myös Vantaalla. Joulupuu-keräyksen lahjat toimitetaan vähävaraisille tai lastensuojelun piirissä oleville vantaalaislapsille. Keräyspisteistä voi noutaa pakettikorin, jossa on lapsen lahjatoive. Keräyspisteenä on muun muassa Vantaan kansainvälinen koulu. Lisätietoa https://joulupuu.org.

Ole joulupukkina seniorille -kampanja toimittaa tänäkin jouluna joulukukkia yksinäisille vanhuksille. Kukkalahjoituksen voi tehdä kampanjaliikkeissä, jossa joulupuusta voi ottaa kortin, jossa on ikäihmisen etunimi ja ikä. Lisätietoa www.homeinstead.fi.

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu