Puheenaihe

Märkä takki auttoi löytämään kadonneen pojan – Poliisi: "Etsittävä olisi todennäköisesti paleltunut"

Kuvituskuva.

Arkisto/ Sauvo Jylhä

Poliisi löysi kadonneen pojan alilämpöisenä sunnuntaina aamuyöllä Vantaalla. Jokeen pudonnut poika olisi todennäköisesti paleltunut ellei häntä olisi löydetty ajoissa.

Itä-Uudenmaan poliisi muistuttaa, että jäät ovat edelleen heikkoja ja jäälle menemistä kannattaa välttää.

Useita poliisin partioita etsi ja yritti selvittää 17-vuotiaan pojan sijaintia ja vointia sen jälkeen, kun huolestunut isä soitti hätäkeskukseen sunnuntaina aamuyöllä vähän kello kolmen jälkeen.

Isän mukaan poika oli soittanut puoli tuntia aiemmin ja kertonut, että hänellä on kädet veressä. Puhelu oli päättynyt huutoon.

Puhelusta isä päätteli pojan olevan tulossa Korson Vierumäeltä ja oli ollut jossain Ankkalampien kohdalla.

Poliisin mukaan pojan kännykkä oli kiinni. Häneen ei saatu yhteyttä eikä reaaliaikainen paikannus onnistunut. Viimeinen paikannus meni jonnekin Jokivarteen.

Etsintään liittyi useita Itä-Uudenmaan poliisin partioita, joista yksi havaitsi mytyn Vanhan Lahdentien vieressä kulkeneen joen toisella puolella pellolla.

Partio pysähtyi tarkistamaan havaintoa ja kuuli joen takaa ääniä ja näki pellolla sekavan ihmisen, joka paljastui etsityksi pojaksi. Koska partio ei päässyt joen yli, se opasti toisen partion pojan luo.

Paikalle saapunut partio totesi, että poika oli pudonnut jokeen ja oli mahdollisesti alilämpöinen. Poliisit antoivat pojalle ensiapua ennen ambulanssin tuloa. Ambulanssi tarkisti pojan kunnon ja vei hänet kotiin jatkohoitoon.

Itä-Uudenmaan poliisi toteaa viestissään, että "etsittävä olisi todennäköisesti paleltunut ellei haukansilmäpartio olisi häntä havainnut.

Mytty, jota he selvittivät oli pojan märkä takki".

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu