Puheenaihe

Allun Grillin omistajalla on huoli ravintolan tulevaisuudesta – Mika Häkkisen sponsorointi poiki yllätyksen

ELÄMÄNTYÖ Airi Kotilaiselle, 71, ihanat asiakkaat ovat työssä parasta.

71-vuotias Airi Kotilainen on onnellinen, että tyttäret ovat jatkaneet Moottoriravintola Allun Grillin pyörittämistä.

Marika Lumme

Airi Kotilainen, 71, on tullut töihin Moottoriravintola Allun Grillille aamukuudelta. Näin ravintolan perustaja tekee edelleen joka arkiaamu. Lauantait hän pitää nykyään vapaana.

– Kahden ihmisen työt on tullut vuosien aikana tehtyä. Tämä on minulle elämäntyö, harrastus, kaikki, hän sanoo.

Myyrmäessä sijaitseva ravintola on kuin näyttely. Erilaiset moottoriurheiluun liittyvät tavarat, asut, palkinnot ja valokuvat koristavat ravintolan seiniä. Yksi moottoriurheilun tähdistä näkyy ylitse muiden, Mika Häkkinen.

– Mika on edelleen ihana, ihan tavallinen poika, Kotilainen sanoo.

Elettiin 70-lukua, kun Kotilainen pyöritti Allun Grilliä miehensä Arnon kanssa. Pariskunta harrasti itse moottoriurheilua.

– Ajoin kilpaa jokamiesluokassa. Sain syntymäpäivänä lahjaksi Keke Rosbergin haalarin, joka on ollut päälläni kaikissa kisoissani, Kotilainen kertoo ja näyttää tiskin vieressä vitriinissä olevaa ajoasua.

Ravintolan ja moottoriurheilun kautta pariskunta ystävystyi Häkkisten kanssa, joilla oli pieni poika Mika.

– Mika ajoi silloin mikroautoja. Kuulimme, että harrastus meinaa loppua, koska rahaa ei ole. Halusimme auttaa, joten lähdimme sponsoroimaan Mikaa. Tiesimme mitä moottoriurheilun harrastaminen maksaa, Kotilainen kertoo.

Seuraaviin vuosikymmeniin mahtui monenlaisia vaiheita. Kotilaiset saivat kolme tytärtä, ja ravintola muutti pari kertaa. Helsingissäkin he kokeilivat ravintolayrittäjyyttä, mutta devalvaatiot veivät yrittäjät konkurssin partaalle.

Kunnes tuli vuosi 1998 ja Häkkinen voitti ensimmäisen maailmanmestaruutensa.

– Mika kertoi julkisuuteen, että me olemme olleet hänen ensimmäinen sponsorinsa. Saimme valtavasti julkisuutta, Kotilainen muistelee.

Vuonna 1999 Häkkinen voitti toisen mestaruutensa. Allun Grilli avasi ovet yöllä viideltä, kun kisa katsottiin ravintolassa porukalla. Väkeä kävi ja käy edelleen ympäri maailmaa. Japanilaisia kävi mestaruuksien jälkeen useita bussillisia.

Yksi isoimmista huolista on sen sijaan tänään mielen päällä. Ravintola sijaitsee Myymäentien ja Myyrmäenraitin välissä sijaitsevassa toimistotalossa, joka puretaan. Uutta ravintolatilaa ei ole toistaiseksi löytynyt. Purkamisajankohtaa ei vielä tarkalleen tiedetä. Sukupolven vaihdos ravintolassa on jo tehty ja Kotilaisen kolme tytärtä ovat omistajia.

– Tytöillä täytyy olla töitä, joten asia mietityttää paljon, näen painajaisia. Haluaisimme pysyä Länsi-Vantaalla, koska täältä Mika on lähtöisin. Paria paikkaa meille on tarjottu, mutta niiden muuttaminen ravintolaksi olisi todella kallista ja suuritöistä.

Kotilainen paljastaa myös Häkkisen istahtavan silloin tällöin pyöreään pöytään, jonka jalka on tehty formularenkaista. Tähden mukaan nimetty annos Häkä-special maistuu monelle. Annoksessa on sisäfileepihvi viherpippurikastikkeella ja perunoille oma aurajuustokastike.

– Opetin parikymppistä Mikaa syömään aurajuustokastiketta laittamalla sitä ranskalaisten perunoiden päälle. Ja hän oppi, Kotilainen naurahtaa.

Kotilainen sanoo jatkavansa töitä niin pitkään kun vointi sallii. Kunto pysyy yllä liikuntapöytien avulla, jotka hän hankki 1990-luvulla. Paras jaksamisen lähde on työ itsessään.

– Työstä täytyy pitää, jotta sitä jaksaa. Ihanat asiakkaat ovat parasta.

Kotilainen kertoo vuosikymmenten tuoneen yrittäjälle rutkasti lisää paperitöitä, joista ei Kotilaisen mukaan ole juurikaan hyötyä. Lisäksi erilaiset kulut ovat lisääntyneet.

Kotilainen sanoo ravintolan kulkevan omaa tietä, eikä siksi koe kilpailua suurena.

– Meillä kaikki ruoka tehdään itse, jauhemaksapihvit ja kaalikääryleetkin. Ei ole montaa paikkaa, jotka itse tekevät. Olemme lisäksi ehkä vähän vanhanaikaisia, koska emme ole innostuneita buffetpöydästä. Haluamme tarjoilla ruoan pöytiin.

Allun Grilli

Vantaan Yrittäjänaiset ry palkitsi Airi "Allu" Kotilaisen vuoden 2018 yrittäjänaisena joulukuun lopussa. Kotilainen on toiminut yrittäjänä 46 vuoden ajan.

Kotilainen aloitti ravintolayrittäjänä toiminimellä vuonna 1972 Kaivokselan Shellillä. Vuonna 1979 ravintola muutti Kaivokselan Teboiliin. Vuonna 1985 ravintola muutti väljempiin tiloihin Variston Asko-taloon.

Vuonna 1988 Kotilainen luopui ravintolasta ja jäi hoitamaan pieniä lapsiaan. 1990-luvun alussa hän palasi takaisin ja kokeili miehensä kanssa yrittäjyyttä Helsingissä Piikkisika-ravintolan omistajina. Lama-aika pakotti myymään ravintolan. Sinnikäs yrittäjä perusti Allun Grilli osakeyhtiön vuonna 1993 ja osti takaisin Varistossa toimivan ravintolan. Tuolloin ravintolan nimeen lisättiin Moottoriravintola.

2008 Asko-talo myytiin englantilaiselle sijoitusyhtiölle, jolloin vuokra kaksinkertaistui, ja ravintola muutti nykyisiin tiloihinsa. Nykyinen rakennus tullaan purkamaan ja ravintola etsii uusia tiloja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu