Puheenaihe

Talvipyöräilijä taiteilee lumessa – "Alan olla kyllästynyt ilmoittelemaan väylän auraamattomuudesta"

KUNNOSSAPITO Korsolainen puistokäytävä unohtuu auraamatta usein.

Leo Vossi pyöräilee ympäri vuoden. Hän sanoo, että Vantaan pyöräteitä hoidetaan yleisesti arvioiden hyvin, mutta Kulomäessä on parannettavaa.

Armi Suojanen

Korsolainen Leo Vossi on aktiivinen pyöräilijä, joka taittaa työmatkansa polkien Korsosta Helsingin Suutarilaan myös talvella. Hän nauttii pyöräilystä, mutta heti alkumatkasta on yksi osuus, joka saa miehen ärsyyntymään talvesta toiseen.

Vossin vuosien kokemuksen mukaan Kulomäen Maauunintien eteläpäädystä Asolanväylälle laskevaa asfaltoitua ja valaistua kevyen liikenteen väylää ei aurata. Tai aurataan, jos siitä erikseen soittaa urakoitsijalle tai kaupungille. Viereinen pohjoiseen erkanevaa vastaavanlainen väylä kyllä puhdistetaan lumesta ja hiekoitetaan.

– Alan olla kyllästynyt ilmoittelemaan joka vuosi useampaan kertaan väylän auraamattomuudesta, Vossi sanoo.

Hän lisää, että vähäinenkin lumi haittaa pyöräilyä ja tuo lisää kitkaa, kun jalankulkijat tamppaavat sen Vossin sanoin perunapelloksi.

– Kävelijät myös tuovat reiteille kengissään suolaa, joka leviää pitkälle ja mössöyttää irtolumen entisestään. Siksi olisikin ensiarvoisen tärkeää, että vähäinenkin lumi aurataan edes säännöllisesti pyöräteiltä.

Ja vaikka reitit aurataan aamupäivällä, niiden kunto voi iltapäivällä olla kehno.

– Reittejä tulisikin putsata myös silloin, kun lunta ei tule. Pyöräilijälle kova pohja on ensiarvoisen tärkeä, Vossi tähdentää.

Vossi arvelee, että viime vuosien heikko auraus Kulomäessä johtui urakoitsijasta, mutta nyt yritys on vaihtunut eikä tilanne näytä Vossin mukaan paljonkaan kohentuneen.

– Alku ei näytä lupaavalta ja pelkäänkin, mitä talvi tuo tullessaan. Kyseinen väylä on seisonut viime talvina viikko tolkulla täysin koskemattomana ja siellä on joskus saanut rämpiä puolenkin metrin lumihangessa.

Kevät on vielä pahempaa aikaa, kun lumi ja sohjo vuoron perään jäätyvät ja sulavat vedeksi.

Vossi antaa tunnustusta Vantaan pyöräteiden huoltotasolle, mutta Kulomäen runsaan 200 metrin reitti saa sapiskaa.

– Yhtenä päivänä työnsin toisen talvipyöräilijän kanssa pyörää lumessa ja hän kertoi, että tämä reitti on ollut tällainen 22 vuotta.

Hiljattain Vossi sattui tapaamaan Korson katuja hoitavan firman miehiä ja kysyi heiltä, miksei reittiä aurata. Vastaukseksi hänelle näytettiin, että sitä ei ole heidän kartoissaan.

Vastaava puutarhuri, viheralueiden kunnossapidon valvoja Urpo Korpi myöntää, että Kulomäen puistokäytävän hoidossa on ollut puutteita.

– Se on jäänyt ajoittain auraus- ja hiekoituskierrosten ulkopuolelle.

Korpi on kuitenkin luottavainen, että kesäkuussa aloittanut Korson suuralueen urakoitsija, Viherpalvelut Hyvönen Oy, saa myös Kulomäen puistokäytävän säännölliseen kunnossapitoon.

Uusia auraajia on saattanut hämätä se, että urakka-alue jatkuu hieman toisen suuralueen eli Koivukylän puolelle Asolaan, josta vastaa kaupungin oma kunnossapito.

– Mutta urakan alussa on esimiesten kanssa käyty läpi urakka-alue ja mikä jää ulkopuolelle. Karttatiedot on lähetty urakoitsijalle.

Pyöräiletkö talvella?

En
52% (78 ääntä)
Kyllä
48% (72 ääntä)
Ääniä yhteensä: 150

Kaupunki kannustaa talvipyöräilyyn

Vantaan kaupunki on sitoutunut edistämään pyöräilyn lisäämistä kulkumuotona – myös talvella.

Vantaa on mukana Pyöräliiton valtakunnallisessa #Pyöräilytalvi-kampanjassa, jossa kannustetaan pyöräilemään ympärivuotisesti.

Talvipyöräilyn yhdellä laatukäytävällä on meneillään kokeilu tehostetusta talvikunnossapidosta.

Vantaalla käytetään jalankulku- ja pyöräväylillä niin sanottua turvahiekkaa, joka ei riko renkaita muualla käytetyn sepelin tavoin.

Tikkurila asemalle avattiin viime kesänä Suomen ensimmäinen puolilämmin polkupyörien pysäköintihalli.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Nastat alle ja pyörällä töihin – lue Veeran 6 vinkkiä ja katso, mitä talvipyöräilyn varusteet maksavat2.12.2018 17.20
Leveä rengas, nastat, vilkkukypärä, piikit.... – Talvipyöräilijälle sataa neuvoja 5.12.2017 06.20
Valottomille pyöräilijöille jaetaan led-valoja Tikkurilassa12.11.2018 06.00
Pyöräilijöitä houkutellaan polkemaan talvellakin19.11.2017 08.40
Vantaan pyöräreitit kunnostetaan huippukuntoon – kaikkiaan "luksusreittejä" tehdään kymmeniä kilometrejä12.4.2018 07.05
Nyt se on varmaa: Kaupunkipyörät rullaavat Vantaan kaduille – 1 000 fillaria otetaan käyttöön neljällä alueella12.12.2018 09.18

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu