Puheenaihe

Lukijat valitsivat: Rauhantekijä Hussein al-Taee on Vuoden vantaalainen

Myyrmäkeläisen Hussein al-Taeen työ vie hänet usein pois Vantaalta. Siitä huolimatta Vantaan Sanomien lukijat valitsivat hänet Vuoden vantaalaiseksi. Äänestäjät olivat vaikuttuneita al-Taeen tekemästä rauhantyöstä maailmalla. Hänen ystävällisyyttään sekä empatia- ja neuvottelutaitojaan pidetään esimerkillisinä.

Päivi Tuovinen

Myyrmäessä asuva rauhantekijä Hussein al-Taee, 36, on valittu Vuoden vantaalaiseksi.

Hän sai selvästi eniten ääniä Vantaan Sanomien järjestämässä äänestyksessä. Ääniä annettiin noin 3 000.

Al-Taeen jälkeen eniten ääniä saivat muusikko Tom Eklund Myyrmäestä ja vapaaehtoistyöntekijä Tapani Vainikainen Korsosta.

Vuoden vantaalainen on silminnähden ilahtunut saamastaan huomiosta, mutta samalla hieman hämmentynyt. Viehän neuvonantajan työ Martti Ahtisaaren perustamassa konfliktinratkaisujärjestö Crisis Management Initiativen (CMI) häntä usein nimenomaan pois Vantaalta.

Haastattelua edeltäneellä viikolla hän on istunut Bagdadin lähellä Ramadissa historiallisessa paikallisten shiia- ja sunnimuslimien välisissä neuvotteluissa. Seuraavana päivänä hän osallistui Tampereen poliisiammattikorkeakoulussa järjestettävään paneelikeskusteluun maailman tilasta ja turvallisuudesta.

Moni rauhantekijää äänestänyt perusteli valintaansa juuri miehen kansainvälisen uran vuoksi.

Ja samalla moni näki al-Taeen juuri vantaalaisena maailmankansalaisena:

Moni tärkeä asia al-Taeen elämässä on tapahtunut Vantaalla ja eittämättä moni äänestäjä on kohdannut hänet ja hänen perheensä juuri täällä.

Bagdadissa syntyneestä al-Taeesta tuli vantaalainen 11-vuotiaana, kun alun perin Valkeakoskelle sijoitettu pakolaisperhe muutti ensin Koivukylään. Vaikka muutos ei ollut yhtä raju, kuin vuotta aiemmin pakolaisleirimaiseman vaihtuessa hämäläiseen metsämaisemaan, iso muutos oli vantaalaistuminenkin.

– Muistan kun ajoimme veljen kanssa hissillä 12-kerroksisen talon ylimpään kerrokseen katsomaan maisemaa.

Niin ylös ei Valkeakosken vuokrataloissa ollut päässyt.

Koivukylästä perhe muutti pian Myyrmäkeen, jossa teini-iän kynnyksellä oleva poika jatkoi kouluaan Kaivokselan ala-asteella viidennellä luokalla.

Kotoaan Hussein ja hänen sisaruksensa saivat ohjeen opiskella ja kantaa omalla työllään kortensa suomalaisen yhteiskunnan hyväksi. Vanhemmat opettivat lapsia arvostamaan suomalaista oikeusvaltiota ja demokratiaa.

Kodin seinien sisäpuolella vaalittiin synnyinmaan kieltä, kulttuuria ja perinteitä.

Kouluvuodet Vantaalla olivat tärkeitä vuosia, jolloin teini-ikäinen poika joutui jatkuvasti pohtimaan minuuttaan kahden kulttuurin välissä.

– Esimerkiksi kun Suomi voitti jääkiekon MM-kisat, menivät kaikki torille ja jotkut olivat poissa koulusta seuraavana päivänä. Kysyin koulukavereiltani, mitä ihmeellistä siinä nyt on? Jalkapallon maailmanmestaruushan on ainoa, millä on merkitystä, al-Taee muistelee viatonta kysymystään, joka herätti laajaa närkästystä.

Jokaisen pitäisi kuulua johonkin ryhmään ja tulla sitä kautta kuulluksi ja ymmärretyksi."

Vantaalla hän myös sai ensimmäistä kertaa kunnolla köniinsä ja tuli kiusatuksi.

Hän ei kuitenkaan sano kohdanneensa rasismia.

– Jotkut sanoittavat tunteitaan rasistisin sanoin. Harva kuitenkaan on rasisti, kun heidän kanssaan juttelee ja heihin tutustuu. Ihmisille pitää antaa mahdollisuus tulla kuulluksi. Ei pidä lokeroida tai tuomita liian aikaisin.

Vantaan kouluissa hän kertoo kohdanneensa useita viisaita opettajia.

Äidinkielenopettaja opasti aina uusien kirjojen pariin, jotta jo ihan hyvin suomella pärjäävä poika saisi kasvatettua suomen kielen sanavarastoaan entisestään. Maahanmuuttajataustainen ei saanut säälipisteitä, tukea ja kannustusta kylläkin.

Kun nuori al-Taee lunttasi kokeessa, opettaja otti hänet puhutteluun.

– Opettaja pyysi, etten tekisi niin enää koskaan, mutta ei tehnyt asiasta sen isompaa numeroa.

Kiinnijäämisestään pelästynyt poika nyökkäsi ja häpesi sisimmissään niin, että kerta jäi viimeiseksi.

Vantaalla hän tutustui myös lapsuusajan parhaaseen ystäväänsä Pauli Varikseen, jonka perheessä hän näki ja koki tavallisen suomalaisperheen arkea.

– Meillä on sellainen maaginen keksintö kuin ovikello, käytetään sitä! Kohdataan toisemme arkisissa tilanteissa, näin opimme toisistamme parhaiten, vantaalainen rohkaisee.

– Pelko ja epätietoisuus aiheuttavat ennakkoluuloja. Kotouttaminen onnistuu parhaiten kun ihmiset kohtaavat aidosti ja huomaavat, että kaikki haluavat lopulta sitä samaa, turvallista hiekkalaatikkoa.

Moni al-Taeeta äänestänyt nosti perusteluissaan esiin miehen ystävällisyyden, miellyttävyyden ja herrasmiesmäisyyden.

– Tapasin kerran Husseinin ja hän on kaikkein sydämellisin ja ihanin ihminen, jonka olen tavannut.

Al-Taee on niitä harvinaisia haastateltavia, jotka kääntävät asetelman välillä toisinpäin. Mitä sinä ajattelet?, hän kysyy.

Moni puolue ottaisi hänet varmasti ilomielin eduskuntavaaliehdokkaakseen.

Kyselijöitä on kuulemma ollut ja al-Taee sanoo harkitsevansa asiaa. Poliitikon uran tiellä on nykyinen työ, joka tuntuu merkitykselliseltä ja mielekkäältä.

Ihminen, jota nöyryytetään, ei sitoudu yhteiskuntaan ja sen sääntöihin."

Al-Taee on ehtinyt totuttautua uuteen titteliinsä (Vuoden vantaalainen) vajaan vuorokauden ajan, kun hän alkaa pohtia, miten voisi olla enemmän hyödyksi vantaalaisille:

– Haluaisin tehdä enemmän kouluvierailuja Vantaalla ja olla kasvattajien käytettävissä.

Kouluvierailut kuuluvat hänen nykyiseen työnkuvaansa ja ovat tuoneet miestä välillä myös kotikaupunkinsa kouluihin.

Vierailuilla hän puhuu ja harjoituttaa nuoria vuorovaikutus- ja empatiataitojen merkityksestä ymmärryksen aikaansaamiseksi sekä erilaisten konfliktien ennaltaehkäisemiseksi ja ratkomiseksi.

Hänellä on syvä huoli koulupudokkaista ja syrjäytyvistä nuorista.

– Jokaisen pitäisi kuulua johonkin ryhmään ja tulla sitä kautta kuulluksi ja ymmärretyksi, al-Taee sanoo.

– Ihminen, jota nöyryytetään, ei sitoudu yhteiskuntaan ja sen sääntöihin.

Hussein al-Taee

Syntynyt Bagdadissa vuonna 1983.

Muutti perheensä kanssa pakolaisleiriltä Suomeen Valkeakoskelle 10-vuotiaana.

Perhe muutti Myyrmäkeen Husseinin ollessa 11-vuotias.

Kirjoitti ylioppilaaksi Martinlaakson lukiosta vuonna2003.

Opiskellut mm. kansainvälisiä suhteita ja liiketaloutta.

Työskentelee neuvonantajana konfliktinratkaisujärjestö Crisis Management Initiativessä (CMI).

Asuu vaimonsa ja kolmen lapsensa kanssa Myyrmäessä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Kenestä Vuoden vantaalainen? – Äänestä suosikkiasi!29.12.2018 07.05
Lukijat äänestivät: Kalevauva.fi on Vuoden vantaalainen – "Vantaa ansaitsee Kalevauvansa"20.1.2018 07.10

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu