Puheenaihe

Ihmismielen pohjalla on alati raksuttava "supertietokone" – tutkija kertoo, miten se tuottaa meille intuitioita, joita usein kannattaa kuunnella

TIEDE Alitajunnasta kumpuava intuitio on pohjimmiltaan aivojen tuottama todennäköisyyslaskelma.

Aivovasteita tutkitaan sensoriverkolla, jonka avulla aivoista saatavaa signaalia voidaan vahvistaa tuhatkertaiseksi. Aivot reagoivat esimerkiksi kuviin, joita ihmiselle näytetään. Kuvassa oikealla tutkija Piia Astikainen.
 

Petteri Kivimäki

Ihmisen tarkkaavaisuus voi herpaantua, mutta aivot eivät koskaan lakkaa keräämästä tietoa ympäröivästä maailmasta. Ihmisen alitajunta on kuin supertehokas tietokone, joka rullaa taustalla kaiken aikaa.

Kerätyn, valtavan suuren tietomassan perusteella aivot laskevat todennäköisyyksiä asioille. Jos aineistosta pompsahtaa esiin jotain poikkeavaa, se herättää aivojen huomion.

– Lontoossa jäi kerran metrovuoro ajamatta, ja metrolinjan yläpuolella olevassa rakennuksessa työskentelevät ihmiset soittelivat hätäkeskukseen, että jokin on vialla, mutta kukaan ei osannut sanoa mikä. Niin kauan kuin asiat toistuvat, niihin ei kiinnitä huomiota, mutta poikkeuksen huomaa, tutkija Piia Astikainen Jyväskylän yliopistosta sanoo.

Samalla tavalla ihminen voi olla kiinnittämättä huomiota ympäröivään hälinään mutta havahtuu heti, jos joku sanoo oman nimen ääneen.

Alitajunta kerää jatkuvasti tietoa, joten ihmisillä on päässään paljon sellaista informaatiota, johon on tietoisesti vaikea päästä käsiksi. Usein ihmisestä voi tuntua, että hänellä oli jokin intuitio tai melkein yliluonnollinen aavistus siitä, mitä tapahtuu. Todennäköisesti kyse on siitä, että alitajunta on rekisteröinyt ympäristön pieniä merkkejä, joita tietoinen mielemme ei ole huomannut.

– Joskus neuvotaan, että päätöksiä kannattaa tehdä tunteella. Se ei ole välttämättä ollenkaan hyvä asia, mutta intuitiota kannattaa kuunnella, Astikainen sanoo.

Astikainen on mukana tutkimusryhmässä, jossa tutkitaan puheen havaitsemista. Aiemmin on ajateltu, että kielikylvyt ovat tehokkaita lähinnä pikkulapsille, mutta nyt on saatu tuloksia siitä, että myös aikuiset hyötyvät passiivisesta kielelle altistumisesta.

– Tutkimuksessa suomalaiset koehenkilöt katsoivat mykkäelokuvaa kaksi tuntia päivässä neljänä päivänä. Samalla heille soitettiin kiinan kielen toonivaihteluita. Vaikka ihminen ei osaa kiinaa, aivot oppivat neljän päivän aikana erottelemaan vaihteluita, Astikainen sanoo.

Toonit ovat kiinan kielen sävelvaihteluita. Samalla sanalla on eri merkitys riippuen siitä, millä toonilla se lausutaan.

Jos aikoo aloittaa uuden kielen opiskelun, voisi vaikka lenkkeillessä kuunnella tätä kieltä nauhalta. Sanat ja kielioppi täytyy silti opetella tietoisesti, mutta kielen piirteet tulevat aivoille tutuiksi.

Kielten opiskelussa kielen omintakeiset piirteet, vaikkapa venäjän erilaiset s-kirjaimet, ovat usein vaikein asia oppia. Faktaa voi kuitenkin siirtää korvien kautta tietokoneelle eli aivoihin.

Kielen havaitsemista on tutkittu myös nukutetuilla jyrsijöillä. Jopa lääkkeellisesti nukutettuina myös jyrsijät kykenevät erottelemaan sanoja ja havaitsemaan kieliopin piirteitä. Vaikka kieli on ihmislajin erityispiirre, myös eläimet oppivat varsinkin sanojen erottelua.

– Maallikko voisi ajatella, että sanojen välissä on aina tyhjä sanaväli ja siksi erotamme sanat toisistaan. Jos kuuntelee puhetta, huomaa, että tavujen välillä voi olla yhtä pitkä tauko kuin sanojen välillä. Aivot osaavat kuitenkin laskea, millä todennäköisyydellä tietyt tavut toistuvat peräkkäin, ja tunnistaa siksi, mitkä tavut kuuluvat samaan sanaan. Tämän oppivat rotatkin, Astikainen sanoo.

Ylipäätään eläimillä on tiedostettu ja tiedostamaton mieli eli alitajunta siinä kuin ihmisilläkin, vaikkei olekaan ihan selvää, mitkä niiden tietoisuuden tasot ovat.

Alitajunnan käsitteen loi 1900-luvun alussa itävaltalainen Sigmund Freud, joka jakoi mielen kolmeen osaan idiin, egoon ja superegoon. Id on mielen tiedostamaton osa, jota on kutsuttu myös alitajunnaksi ja piilotajunnaksi.

Freud kehitti samalla myös psykoanalyysin käsitteen. Psykoanalyysi on työkalu, jolla mielen tiedostamatonta osaa voi tutkia.

Lähde: Tampereen avoin yliopisto ja Yle

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Ajatteluun piintynyt vääristymä altistaa masennukselle, mutta sen voi muuttaa – "Ensimmäinen sekunnin kymmenesosa on merkityksellinen"27.2.2019 06.00

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu