Puheenaihe

Kiskojen puhdistuksessa on monta erikoisuutta: lumijuna kulkee vain öisin, päivällä sulatuspartiot liikkuvat jalkaisin

Tältä näytti kiskoilla eräänä tämän talven aamuna kello 4.

Väylä

Mistä kiikastaa junaliikenteessä? Eikö talveen osata enää varautua? Tällaiset kysymykset ovat risteilleet viime päivinä monen junamatkustajan mielessä.

Tilanteeseen on varauduttu, vakuuttavat sekä Väylän (entinen Liikennevirasto) että NRC Finland Groupin asiantuntijat.

– Tämän vuoden alussa olemme kokeneet jo viisi sankkaa, pitkäkestoista lumisadetta Etelä-Suomessa. Helsingissä on tullut tammikuun aikana lunta enemmän kuin koskaan ennen mittaushistorian aikana, muistuttaa Väylän kunnossapito-osaston johtaja Magnus Nygård.

Yksi osoitus varautumisesta on, että Ilmalassa on otettu käyttöön lumensulatuskenttä rataverkolta aurattuja lumia varten.

Se on ollut olemassa jo vuosia, mutta tähän mennessä sitä ei ole tarvinnut käyttää vielä kertaakaan. Nyt kuitenkin pääkaupunkiseudun rautatiealueen lumen läjityspaikat alkavat olla niin täynnä, että Ilmalaan viedään lunta sulatettavaksi.

NRC Finland Groupin kunnossapidon vetäjä Harri Sakki vahvistaa, että lumitilanne on yksi syy junien myöhästelyyn.

– Juuri kun laiturikaukalot, raiteet ja vaihteet on saatu aurattua, niin lunta on tullut heti lisää. Nyt odotamme, että saamme lumijunan käymään Helsingin päärautatieaseman ratapihalla. Siinä on vaunut pois kuljetettavaa lunta varten.

Lumenpuhdistuksen kalustoon kuuluu raiteilla kulkevia koneita, kuten kiskopyöräkaivinkoneita ja ratatyökoneita, jotka auraavat, linkoavat ja harjaavat. Näitä voidaan käyttää vain öisin, jotta junaliikenne voisi kulkea normaalisti.

Vain jalan liikkuvat, turvamiehen turvaamat työryhmät voivat mennä puhdistamaan tai sulattamaan vaihteita päiväsaikaan.

Lumi ja pakkanen ovat rautatieliikenteelle huono yhdistelmä.

– Kun junat jarruttavat, syntyy lämpöä, joka sulattaa junan rakenteisiin kertynyttä pöllyävää lunta. Nuo jäämurikat sitten tipahtelevat raiteille ja vaihteisiin. Vaihteiden pitää pystyä liikkumaan, ja jos lumi tai jää estää sen, kyseessä on mekaaninen ongelma, joka voidaan hoitaa vain poistamalla se käsin, Sakki kertoo.

Suomen rataverkolla on noin 5 000 vaihdetta, joista merkittävä osa on pääkaupunkiseudulla. Vaihteiden kieliä ohjataan kauko-ohjauksella, joka edellyttää sähköisiä antureita. Ne puolestaan reagoivat herkästi vikatilanteisiin.

Joskus välttämättömien ratatöiden vuoksi voidaan joutua katkaisemaan vaihteiden lämmityksenkin hoitava ratasähkö, ja kun vaihteet kylmenevät, ongelmia tulee helposti.

– Joskus vaihteita sulatetaan kaasuliekillä, Sakki kertoo.

Pääkaupunkiseudun rataongelmat heijastuvat nopeasti myös muualle suuntautuvaan liikenteeseen.

– Kun yksikin tekninen vika hidastaa tai pysäyttää junan, tämä heijastuu heti muiden junien kulkuun ja aikatauluihin, Sakki muistuttaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Kuva todistaa: Lumi paljasti autoilijoiden törkeän tempun suojatiellä Munkkivuoressa – "Hurjaa piittaamattomuutta, lähellä on 2 koulua"1.2.2019 11.20
Saako lumiauran ohittaa? – Poliisi ottaa kantaa aurauskaluston oikeuksiin ja velvollisuuksiin31.1.2019 13.30

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu