Vaalit

Vihreiden perustulomalli olisi 600 euroa kuukaudessa – perussuomalaiset ei halua perustuloa, keskusta kokeilisi

Puolueilla on kovin erilaiset näkemykset perustulosta, johon niputettaisiin nykyisiä sosiaalitukia.

arkisto / Johanna Erjonsalo

Vihreät julkistivat torstaina perustulomallinsa. Suuruudeltaan perustulo olisi 600 euroa kuukaudessa. Tavoitteeseen edettäisiin askeleittain kahden hallituskauden aikana.

Ensi vaalikaudella otettaisiin käyttöön puolikas perustulo, joka korvaa osan muusta perusturvasta. Se olisi vastikkeeton ja suuruudeltaan noin 300 euroa. Lisäksi vihreät peräänkuuluttaa laajaa perustulokokeilua, jossa olisi mukana vähintään 10 000 henkilöä eri elämäntilanteissa.

Vihreiden mielestä hallituksen on käynnistettävä sosiaaliturvan päivittäminen 2000-luvulle.

– Seuraavan hallituksen tehtävänä on yhdistää nykyiset perusturvaetuudet eli työmarkkinatuki sekä perus-, sairaus- ja vanhempainpäivärahat yhdeksi perusturvaksi ja korottaa niiden tasoa 50 eurolla. Lisäksi on toteuttava perhevapaauudistus, tehtävä opintorahaan 33 prosentin tasokorotus ja parannettava yrittäjien perusturvaa, summasi vihreiden varapuheenjohtaja, köyhyystutkija Maria Ohisalo.

Perussuomalaiset ilmoittivat torstaina vastustavansa perustuloa.

– Niin periaatteellisista kuin taloudellisistakin syistä. Emme halua kannustaa jakamaan 'ilmaista rahaa' – varsinkaan silloin, kun rajamme vuotavat, puolueen uudessa sosiaalipoliittisessa ohjelmassa todetaan.

Perussuomalaiset epäilevät, että riittävän tasoinen perustulo tulisi liian kalliiksi, ja sitä pitäisi kompensoida muilla tukimuodoilla. Perussuomalaiset panostaisivat "yleistukeen".

– Yleistuki yhdistää erilaisia tukimuotoja yhteen, jolloin järjestelmä on yksinkertaisempi. Oleellisinta on se, että se kannustaa paremmin työn tekemiseen.

lanseerasi torstaina "kannustavan perustulon". Helsingin Sanomien politiikan toimittaja Teemu Muhonen ehti jo teilata, että keskustan perustulomallilla ei juuri ole mitään tekemistä perustulon kanssa.

Keskustan mallissa korostetaan, että työn vastaanottamisen pitää aina olla kannattavaa, ja että nykyjärjestelmää pitää yksinkertaistaa.

Keskusta kytkesi palvelut tiiviiksi osaksi työllistymistä ja huolehtisi siitä, että ihmisillä on suurempi päätäntävalta työllistymistä ja kuntoutumista edesauttaviin palveluihin.

– Palvelut pitää saada omavirkailijalta, joka ohjaa läpi palveluiden. Näin asiakas voi entistä paremmin olla mukana palveluidensa suunnittelussa ja itseään koskevassa päätöksenteossa, painottaa perustulomallityötä johtanut keskustan varapuheenjohtaja Katri Kulmuni.

Kulmunin mukaan kannustavan perustulon kustannuksia ja työllisyysvaikutuksia on vaikea arvioida. Siksi mallin käyttöönotossa olisi syytä edetä kokeilujen kautta.

Myös kristillisdemokraatit ajavat yleisturvamallia perustulon sijaan.

SDP on esittänyt nykyjärjestelmän tilalle omaa yleisturvamalliaan.

– Mallin yksinkertaisuus ja ennakoitavuus poistaa nykysosiaaliturvan viiveitä ja vaikeaselkoisuuden sekä tekee työn vastaanottamisesta helpompaa ja kannattavampaa. Mallin toimeenpanossa karsitaan byrokratiaa hyödyntämällä laajasti kansallista tulorekisteriä ja muita tietojärjestelmiä, kerto mallia valmistelleen työryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja Tarja Filatov (sd) tiedotteessa keväällä 2018.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Vaalit

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu