Puheenaihe

VR haluaa lopettaa käteismyynnin kaukojunissa – yli 99 prosenttia junamatkustajista siirtyi jo uuteen aikaan

VR uusii verkkokaupan, mobiilisovelluksen ja automaatit samalla, kun kaukoliikenteen junahenkilökunnan myyntilaitteet uusiutuvat.

Nykyään enää muutama prosentti matkustajista ostaa lippunsa vasta junassa.

Sauvo Jylhä

VR suunnittelee lopettavansa käteismyynnin kaukojunissaan syyskuusta alkaen. Käteismyynnin loputtua kaukoliikenteen junalipun voisi ostaa junasta maksukorteilla.

VR:n laskelmien mukaan käteisen käyttö on viime vuosina puolittunut junissa, ja määrä vähenee jatkuvasti. Käteismyynti on tulossa siihen pisteeseen, ettei siitä se kata enää edes käsittelykustannuksia. Lähes kaikki, yli 99 prosenttia, ostavat junalippunsa ennakkoon tai junista korttimaksulla. Kaukojunissa lippunsa ostaa vasta junassa noin 2,5 prosenttia matkustajista.

Monet junalla matkaavat ovat jo ehtineen tottua siihen, ettei käteinen enää käy maksuksi junassa. Helsingin alueen ja Etelä-Suomen taajamaliikenteen lähijunissa lipunmyynti loppui kokonaan 2017.

– Edullisin lippu ja istumapaikka on mahdollista varmistaa ostamalla lippu hyvissä ajoin etukäteen. Ennakointi auttaa myös meitä mitoittamaan junia oikein. Suurin osa asiakkaistamme suosii itsepalvelukanavia, erityisesti mobiilimaksaminen kasvaa, VR:n matkustajaliikenteen johtaja Maisa Romanainen perustelee uudistusta.

Lippuja saa itsepalvelukanavien lisäksi junista, R-kioskeilta, asemilta ja puhelinpalvelusta

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu