Puheenaihe

Lähes joka toinen ilmoittaa vanhat velkansa väärin hakiessaan uutta lainaa – inhimillinen syy

Kuvituskuva.

Arkisto / Mervi Neste

Jopa 41 prosenttia luotonhakijoista ilmoittaa olemassa olevan velkansa määrän väärin. Hakijat ilmoittavat velkamääränsä keskimäärin 5 000 euroa pienemmäksi kuin heillä todellisuudessa on velkaa, ilmenee rahoitusyhtiö Santanderin selvityksestä, joka perustuu sen omaan luotonhakudataan.

Rahoitusyhtiö arvelee tämän johtuvan siitä, ettei kaikkia velan muotoja enää mielletä veloiksi.

– On mahdollista, ettei yksinkertaisesti enää tiedetä, kuinka paljon velkaa on todellisuudessa kertynyt. Toisaalta usein luotonhakijat voivat ajatella maksavansa uudella lainalla pois vanhoja, jotka sitten jätetään ilmoittamatta, Santanderin liiketoimintajohtaja Lauri Timgren pohtii.

Velkaa kasvattavat perinteisten asunto- ja opintolainojen lisäksi myös esimerkiksi velaksi ostetut huonekalut ja elektroniikka.

– Laskulla, luottokortilla, osamaksulla tai kulutusluotolla maksaminen ovat kaikki velkaa, kunnes laskut on maksettu, Timgren huomauttaa.

Jotta voisi selvittää oman todellisen olemassa olevan velan määrän, Timgren neuvoo käymään läpi kaikki maksamattomat laskut ja lainojen maksusuunnitelmat.

– Kun velat ovat tiedossa, on takaisinmaksua myös helpompi suunnitella ja harkita vielä kerran, onko uuden lainan ottaminen järkevää. Vastuulliset rahoitusyritykset tarkastavat aina luotonhakijan tiedot ja selvittävät luotonhakijan maksukyvyn ennen lainan myöntämistä, muistuttaa Timgren.

Luottopäätökseen voivat vaikuttaa tavallisesti tusinat eri seikat aina työsuhteen laadusta oman alan työllisyystilanteeseen.Yksi tärkeimmistä maksukykyä mittaavista asioista luottoa haettaessa on olemassa olevan velan määrä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Huijari nostanut 230 000 euron pikaluotot – ”Toimi näin, jos olet uhri”21.5.2014 14.49
Ota asuntolaina nyt, maksa takaisin vuonna 2053 – Nyt tämäkin pankki tarjoaa huippupitkää lainaa8.1.2018 11.54
Velkaisten ongelmat rajussa kasvussa – Takuusäätiö: Ulosotto pienempi paha kuin velan hoitaminen velalla23.1.2019 14.00
Yli 4500 ihmistä haki yksityiseen velkajärjestelyyn – 250 pariskuntaa mukana20.1.2019 18.57
Yhä useampi lainahakemus hylätään – suomalaisten asenteet velkaantumiseen tiukkoja27.12.2018 20.10

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu