Vaalikoneemme on nyt avattu!

Puheenaihe

Allun Grillillä edessä muutto viimeistään kesän lopulla – tieto uudesta paikasta jopa lähiviikkoina?

Airi Kotilainen on ripustanut Moottoriravintola Allun Grilliin paljon moottoriurheiluun liittyviä tavaroita. Vielä on avoinna minne ravintola lukuisine tavaroineen muuttaa.

Marika Lumme

Myyrmäessä sijaitseva Moottoriravintola Allun Grilli muuttaa nykyisistä tiloistaan viimeistään elokuun lopulla.

Ravintolan perustaja Airi Kotilainen kertoo saaneensa irtisanomisilmoituksen viime viikolla.

– Meille on annettu tieto, että taloa aletaan purkamaan elokuun loppuun mennessä, Kotilainen sanoo.

Allun Grilli on tiloissa vuokralla kymmenen vuoden ajan. Nyt seuraa muutto, koska toimistotalo on päätetty purkaa ja tilalle rakennetaan ensimmäiseen kerrokseen liikehuoneistoja ja seuraaviin kerroksiin asuntoja.

– Tätä talon purkamista on jauhettu jo monta vuotta, mutta kun lopullinen päätös tuli, niin kyllähän sitä ajatteli, että huh mitähän sitten, Kotilainen kertoo Vantaan Sanomille.

Moottoriravintolalle on Kotilaisen mukaan etsitty uusia tiloja jo vuoden verran. Suuri toive on saada jatkaa Länsi-Vantaalla.

Kotilainen sanoo yhden vaihtoehdon olevan tilojen saaminen uudesta rakennuksesta, joka aikanaan nousee puretun kiinteistön tilalle. Hän korostaa, että mitään ei ole vielä virallisesti sovittu ja allekirjoitettu.

– Tämä vaihtoehto myös tarkoittaisi, että tarvitsisimme rakennusajaksi väliaikaiset tilat jostain läheltä. On meille kauempaa tarjottu useampia tiloja, mutta asiakkaat ja me haluamme pysyä tässä lähellä, Kotilainen kertoo.

Kotilainen toivoo, että ravintolan tulevaisuuden sijainti ratkeaisi vielä jopa helmikuun aikana.

– Rakennuttajalta odotamme tietoa, hän sanoo.

Allun Grillin irtisanomisajankohdasta uutisoi ensimmäisenä Iltalehti.

LUE LISÄÄ:

Allun Grillin omistajalla on huoli ravintolan tulevaisuudesta – Mika Häkkisen sponsorointi poiki yllätyksen

 

Lisää aiheesta

Allun Grillin omistajalla on huoli ravintolan tulevaisuudesta – Mika Häkkisen sponsorointi poiki yllätyksen5.1.2019 07.00
Allun grillin talo puretaan Myyrmäessä4.10.2018 11.45

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Vaalikoneemme on nyt avattu!

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu