Vaalikoneemme on nyt avattu!

Minne mennä

Vihreä sammakko saa ihastua valkoiseen ankkaan – Lapsista värillä ei ole väliä

TEATTERI Vuosiltaan vähäiseltä teatteriyleisöltä kirpoaa mittavin palaute. Ja vilpittömin.

Anne Nielsenin loikat sammakkona Teatteri Vantaan lavalla ovat lapsille viihdettä, mutta teatterielämys kokonaisuudessaan on myös varhaiskasvatusta.

Johanna Erjonsalo

Teatterikokemuksesta suoraviivaisimman palautteen antavat lapset. Teatteri Vantaassa sitä voi tulla jo ennen kuin itse esityskään alkaa, onhan teatterin hämyisään aulatilaan laskeutuminen vähän jännittävää ja enteilee jotain. Pelätäkö vai riemuita?

– Tuleeko tänne joulupukki? kajahtaa katraan joukosta.

Osa pettyy, osa helpottuu, kun vastaukseksi luvataan muuta kivaa.

Rakastunut sammakko pääsee vauhtiin lavalla. Jokiniemen päiväkodin 2–6-vuotiaiden joukko sekä muu teatteriin saapunut pikkuväki saa kuulla, että sammakolla on ollut viime aikoina vallan outo olo. Välillä itkettää ja välillä naurattaa.

Pikku hiljaa alkaa selvitä, että sammakko on tykästynyt naapurissa asuvaan ankkaan.

– Mutta onkohan se väärin, kun ankka on valkoinen ja minä olen vihreä? sammakko pohtii hämmentyneenä.

Yleisö vastaa välittömästi.

– Ei ole väärin.

Lapset yllättävät. Aina. Aikuisuuden kyynisessä maailmassa vilpittömät reaktiot ovat kuin väriläiskiä rakastuneen sammakon mielitietylleen maalaamassa taulussa, joka saa osalta yleisöä spontaanit aplodit. Päiväkodin pikku maalareihin abstrakti väritykitys samaistuttavasti uppoaa.

Eikä loogisista ratkaisuista ole pulaa, jos jokin, kuten koputtelu ankan ovella, vaikuttaa tehottomalta.

– Soita ovikelloa, viisivuotias Miro kehottaa.

No, hyvinhän kaikessa kävi, kun pinkki possukin työnsi sorkkansa soppaan ja pupu käpälänsä. Sammakko ja ankka ystävystyivät, mikä lapsista oli kiva juttu.

Mutta askarruttaviakin seikkoja mieleen jäi.

– Sammakolla ei ollut räpylöitä, sillä oli kengät, Eino, 5, ja Miro pohtivat.

– Ei sillä ollut korviakaan, mutta niitähän sammakoilla ei ole, Eino vertaa.

Kengille ei oikein löydy selitystä. Kenties ne helpottivat trampoliinilla pomppimista.

– Tykkäsin pompuista, Akseli, 5, ilmoittaa ja kertoo itsekin pomppineensa, ehkä jopa vähän sammakkoa korkeammalle.

Nelivuotiaan Haninin mielestä ankka oli kivoin.

– Kotona oli kissa. Se tuli kipeäksi ja nyt se kuoli, hän kertoo ja lisää äidin olleen siitä surullinen.

 

Nippeli nappeli ei lapsia kiinnosta  

Päiväkotien teatteriretket eivät ole itsestäänselvyys.

– Ainahan tällainen vaatii päiväkodin puolelta vähän enemmän. Jo se, miten hoidetaan siirtymät ja rahankeruut, on oma prosessinsa, lastentarhanopettaja Joonatan Myllyntaus Jokiniemen päiväkodista tuumii.

– Mutta kun tietää, että lapset viihtyvät ja saavat elämyksiä, on sillä itsellekin merkitystä. Jos esitys vielä kantautuu eteenpäin lasten puheissa ja leikeissä, se tavallaan osoittaa, että teemme työtämme oikein, ja siitä tulee palkintoa vähän pitemmäksikin aikaa.

Retkillä on myös muu kasvatuksellinen puolensa.

– Esimerkiksi se, miten käyttäydytään ja miten aikataulut pidetään.

Varhaiskasvattajat seuraavat esityksissä lasten reaktioita.

– Ammattilaisena arvostan juuri tällaisia, joissa on myös sanomaa ja ajatusta. Tässä nousivat esiin muun muassa erilaisuus, rohkeus ja uskaltaminen. Ne ovat elementtejä, joita on käyty läpi myös meillä päiväkodissa ja ne tukevat loistavasti kasvatustyötä, lastenhoitaja Jaana Vitikainen kehuu.

– Tässä oli sopivasti osallistamista ja lisäksi musiikkia, joka yleensä toimii aina hyvin asioiden sitomisessa, sekä tunnekasvatusta. Teatterin tunneilmaisun voimin monet asiat tulevat ymmärrettävämmiksi kuin niin, että yritettäisiin kertoa suoraan vaikkapa rohkeudesta, Myllyntaus arvioi.

Sammakkoesityksen näyttelevä Anne Nielsen vahvistaa, että vain aidoilla tunteilla lapset saa mukaan.

– Jos on liian nippeli nappelia, asiat menevät vain ohi.

Näytelmä on sovitettu Max Velthuijsin sadusta.

– Tässä on selkeitä asioita ja tunnistettavia tunteita ja tätä on ihana esittää, Nielsen luonnehtii.

Huumoria pitää jossain muodossa aina olla mukana.

– Huumoriton esitys olisi todennäköisesti kamalan tylsää. Mutta huumorin ei aina tarvitse olla sellaista, jolle ääneen nauretaan. Eli ihan samoilla apparaateilla mennään niin lasten kuin aikuisten eteen.

Mutta lapsilla on myös tarpeensa, joita mitkään apparaatit eivät ylitä. Siitä on työuraltaan konkreettinen muisto Jokiniemen päiväkodista eläköityneellä ja satunnaisesti sijaisena työskentelevällä Sisko Rajakalliolla.

– Kävimme kerran Kansallisteatterissa katsomassa Muumeja. Meidän kaikki lapset nukkuivat esityksessä. Oli iltapäiväunien aika.

Rakastunut sammakko Teatteri Vantaassa (Tikkurilantie 44) seuraavan kerran to 14. maaliskuuta kello 10. Liput 9 euroa.

Lisää aiheesta

Teatteri Vantaan Rakastunut sammakko kertoo ihastumisesta2.2.2019 07.35
Tikkurilan Teatteri tuo kesäksi näyttämölle Me Rosvolat7.3.2019 08.05
Haluatko näyttelemään suomalaiseen Skamiin? – Suositusta norjalaissarjasta tehdään teatteriversio27.2.2019 10.21
Poikateatterissa saa olla sellainen kuin on ja vetää välillä överiksi – "Minulle on kerrottu useamman kerran, että ryhmä on pitänyt hengissä"20.2.2019 07.30

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Minne mennä

Vaalikoneemme on nyt avattu!

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu